Poikkeuskevät heijastuu myös omakustanteisiin

Maaliskuun kotikaranteenissa syntyi kosolti omakustanteita. Janne Laakkonen

Koronakevät näyttää heijastuvan paitsi lukemiseen ja äänikirjojen kuuntelemiseen myös kirjoittamiseen.

Omakustanteisiin erikoistunut Books on Demand (BoD) ilmoittaa julkaisseensa maaliskuussa 35 prosenttia enemmän uusia kirjoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

BoD toteutti viime syksynä tutkimusten omakustantajista. Sen mukaan 46 prosenttia itse kirjansa kustantavista käytti ulkopuolista apua kirjansa toteuttamisessa.

Kyselyyn vastasi 3 230 kirjailijaa kahdeksasta Euroopan maasta. Suomesta vastaajia oli 280.

Lahden kirjastolle satelee varauksia, vaikka ovet ovat olleet jo yli kuukauden kiinni

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pirjo Lempiäisen kahvila toimii Lahden torilla samalla paikalla, jolle hänen äitinsä perusti aikoinaan kalakojun
  2. Korona sekoitti leasingin kuviot: vuokra-autot halutaan kotimaan lomakaaraksi normaalia hanakammin, mutta tarjonta on tavallista pienempää
  3. Uutissuomalaisen debatti: Tutkija Leena Ilmola-Sheppard listaa kolme pärjäämisen sääntöä Suomen viranomaisille ja yrityksille – "Valitusvirren veisuu luo harvoin menestystä"
  4. Syövän kanssa taisteleva pariskunta on tehnyt kalliopihastaan upean harrastuksen – katso kuvat kauniista pihasta
  5. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"
  6. Auton voi vuokrata jopa vuosiksi, mutta palvelun hinnat vaihtelevat sadoista euroista liki tuhansiin
  7. FC Lahden kulmapotkumaestro sai kehut voiton jälkeen – "Jos tuollaisia palloja tulee lisää, kyllä me niistä maaleja tehdään"
  8. Tulevaisuuden keskussairaalalle muurattiin peruskivi koronan vuoksi jälkikäteen Lahdessa
  9. Koiviston auton kuljettajat huolissaan työturvallisuudesta – vain harva matkustaja käyttää maskia: "Olemme kohta kaikki karanteenissa eivätkä bussit kulje"
  10. Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä
  11. Lahdessa on nyt poikkeuksellisen paljon rottia – epäsiistit pihat ja jätekatokset houkuttelevat tuholaisia
  12. Tappioton putki jatkuu - FC Lahdelle komea kotivoitto
  13. Lahden Ahkeran 16-vuotias Ilona Mononen kiri komeasti SM-hopealle
  14. Pääkirjoitus: Työllisyyskeinoja löytyy, jos on tahtoa ja uskallusta
  15. Milja Kungaksen Esalainen: Koronakevään jäljet väsyttävät vieläkin – miten aiotte selvitä tulevasta syksystä?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.