Yhä useampi rahoittaa opintonsa lainalla – opintolainaa nostaneiden määrä kaksinkertaistunut

Opintolainaa nostaneiden määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. LEHTIKUVA /Vesa Moilanen

STT

Lukuvuoden aikana opintolainaa nostaneiden määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Kelan tilastojen mukaan viime lukuvuoden aikana yli 156 000 opiskelijaa nosti valtion takaamaa opintolainaa. Viime vuoden lopussa valtion takaamien opintolainojen kokonaispääoma oli 3,4 miljardia euroa. Opiskelijoilla oli opintolainaa keskimäärin noin 8 500 euroa.

Opintotuen saajien määrä on pysynyt suunnilleen ennallaan. Viime lukuvuonna opintotukea sai 273 600 ihmistä.

Kela arvioi, että yksi merkittävä syy asiaan on vuonna 2014 käyttöön otettu opintolainahyvitys. Sen myötä Kela voi maksaa osan opiskelijan lainasta, mikäli opiskelija valmistuu määräajassa ja tällä on lainaa yli 2 500 euroa.

– Se on niin hyvä porkkana sekä nopeaan valmistumiseen että opintolainan käyttöön. Olisi jopa hölmöä jättää se käyttämättä. Puhutaan jopa useista tuhansista euroista, jonka voi saada hyvityksenä, vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen Kelasta sanoo STT:lle.

Opiskelijoita kannustetaan lainanottoon

Suomen ylioppilaskuntien liiton SYLin sosiaalipolitiikan asiantuntija Jani Sillanpää taas arvioi, että opintolainahyvitys motivoi todennäköisesti lähinnä opiskelijoita, joilla opinnot edistyvät jo valmiiksi hyvässä tahdissa.

Hitaammin etenevillä lainahyvitys taas tuskin toimii porkkanana.

– Jos kuuden vuoden jälkeen kertalaukauksesta menee oikeus hyvitykseen, niin tuskin se heillä asiaa nopeuttaa, Sillanpää sanoo STT:lle.

Sillanpään mukaan opintolainojen kasvuun vaikuttaa enemmän se, että viimeiset kaksi hallituskautta opintotuen ehtoja on heikennetty. Opintorahaa on muutettu lainapainotteiseksi.

– Meidän näkökulmasta se on mennyt huonoon suuntaan.

Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa on pienennetty, ja opiskelijat on siirretty yleisen asumistuen piiriin. Pelkkä opintoraha on lapsettomalle yksin asuvalle opiskelijalle 250 euroa kuussa.

Vastaavasti lainatakaus on noussut, ja nykyisin opiskelijat voivat nostaa lainaa 650 euroa kuussa aiemman 400 euron sijasta.

– Nykyisen opintorahan määrä ei riitä täyspäiväiseen opiskeluun ilman lainaa tai työn tekemistä, Sillanpää sanoo.

– Opintotuen tarkoitus on turvata taloudellista toimeentuloa. Jos edellytys on, että opiskelijan tulee nostaa lainaa saadakseen leipää pöytään, ei se ole oikein meidän näkökulmasta, hän lisää.

Yli 40 miljoonaa euroa hyvityksiä

Opintolainahyvityksen käyttöönoton toivottiin nopeuttavan valmistumista. Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvottelevan virkamiehen Virpi Hiltusen mukaan vielä ei tiedetä, toteutuiko tavoite.

– Asia tulisi selvittää opiskelijoiden parissa kyselytutkimuksella, Hiltunen sanoo STT:lle.

Opetus- ja kulttuuriministeriön alustavien tietojen mukaan tänä vuonna opiskelijoille maksetaan jopa yli 40 miljoonaa euroa lainahyvityksiä. Ensi vuonna määrä kasvanee, kun hyvitystä saavia yliopisto-opiskelijoita valmistuu lisää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  2. Lahden konservatorion remontti laahaa jäljessä aikataulustaan – "Tärkeintä on, että tilat saadaan kuntoon ja työt tehdään huolella"
  3. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta
  4. Mitä tekee keilailumaajoukkueen lahtelainen päävalmentaja, kun hän haluaa irtioton? – "Siellä puhutaan elämän muista asioista"
  5. Heinolalainen pariskunta hoitaa puutarhaansa rakkaudella, hitaasti ja halvalla – "Jotkut kasvit eivät menesty, vaikka niille lausuisi ranskalaisia runoja"
  6. Puihin kiinnitetyt runotaulut olivat pitkään ehdolla Heinolan runoviikon ainoaksi ohjelmanumeroksi – luvassa perinteistä ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä
  7. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  8. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  9. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  10. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  11. 12 000 uutta alokasta aloittaa varusmiespalveluksen - lue yön uutiskooste
  12. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  13. Pääkirjoitus: Konserttitalon ruma ongelma ei ole ratkeamassa hetkeen
  14. Satu Äijälän Esalainen: Hauskojen tanssivideoiden TikTokista on kehkeytynyt poliittinen vaikuttaja, joka nolasi Trumpinkin
  15. "Viimeinen laadunvarmistus" jää yhä useammin tekemättä – Ruumiinavausten määrä on romahtanut ja asiantuntijat ovat osin eri linjoilla muutoksen syistä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 5.7.2020
  2. Fingerpori 4.7.2020
  3. Humalainen kuski törmäsi autolla puuhun Hollolassa, kyydissä useampi matkustaja
  4. Melkein joka taloudessa on kaapeissa hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  5. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt aiheuttavat uusia liikenteen poikkeusjärjestelyjä – lue tästä useita katuja koskevat muutokset
  6. Viivi ja Wagner 5.7.2020
  7. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  8. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  9. Inkeroisten maastoajossa ajettiin jokamiesluokkaa poikkeusjärjestelyin – autoja ei tarvinnut myydä kisan jälkeen
  10. Henkilöauto suistui tieltä Lahdessa – katkaisi valopylvään ja puun
  11. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  12. Fingerpori 2.7.2020
  13. Lahtelainen Jouni Hujanen pääsee lomatunnelmaan junassa matkalla Lappiin – ESS:n lomakyselyssä moni piti tärkeänä aikatauluttomuutta ja vapautta
  14. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  15. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.