Kuntavero nousee yli 50 kunnassa, joiden alueella asuu yhteensä yli miljoona ihmistä

Asukasluvultaan suurimmat kuntaveron korottajat ovat Tampere, Kuopio, Kouvola ja Vaasa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Kuntaveroaan ensi vuodelle nostaa 53 kuntaa, Kuntaliitto kertoo. Kuntaveron korotukset koskevat 1,1 miljoonaa kuntalaista.

Kuntaliiton mukaan ensi vuonna Suomessa on kaikkiaan 196 kuntaa, joissa veroprosentti on 21 tai enemmän. Kriisikuntakriteeristön raja-arvo kulkee 21 prosentissa.

Asukasluvultaan suurimmat kuntaveron korottajat ovat Tampere, Kuopio, Kouvola ja Vaasa.

– Korottajakuntia on seitsemän enemmän kuin kuluvana vuonna, mutta korottajat ovat nyt asukasmäärältään isompia kuin vuosi sitten. Vaikka korotuksia on odotettua vähemmän, korotukset koskevat kaksinkertaista määrää kuntalaisia vuoteen 2019 verrattuna, Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio sanoo tiedotteessa.

Manner-Suomessa tehdään myös uusi ennätys, kun Halsua korottaa ensi vuonna kunnallisveroprosenttinsa 23,5 prosenttiin. Aiemmin kuntavero ei ole ollut yli 23 prosenttia.

Alhaisin kunnallisveroprosentti on ensi vuonna Kauniaisissa, 17 prosenttia.

Mikkeli korotti eniten, Sotkamo suurin pudottaja

Yleisin korotus oli 0,5 prosenttiyksikköä. Suurin korottaja on ensi vuonna Mikkeli, jossa kunnallisveroprosentti hilattiin 20,5 prosentista 22:een.

Veroprosenttiaan alensi ensi vuodelle seitsemän kuntaa, joista suurin pudottaja on Sotkamo 1,5 prosenttiyksiköllään. Veroprosenttiaan laskeneiden kuntien alueella asuu noin 78 000 ihmistä.

Veroprosentti säilyy muuttumattomana 250 kunnassa eli noin 4,4 miljoonalla suomalaisella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hanhiongelma ryöstäytyi käsistä Kaivannon uimarannalla Heinolassa
  2. Better Boss häikäisi – kotiradan ruuna Suur-Hollola-suosikkien joukkoon
  3. Oletko todellinen Päijät-Hämeen tuntija? Testaa tietosi kuvavisassa
  4. Kesä toi sirkuksen taas Orimattilan Mallusjoelle – hevosmaneesi muuttui jo seitsemättä kertaa sirkusareenaksi
  5. Henkilöauto törmäsi pyöräilijään suojatiellä Lahdessa
  6. Uskomuksissa käärme edustaa muutakin kuin kartettavaa pahaa – maidolla hellityn elättikäärmeen toivottiin suojelevan talon karjaa ja emäntää
  7. Heinäkuussa on vielä hiljaista, mutta elokuussa tanssitaan jo muutamalla Päijät-Hämeen tanssilavalla – katso, missä lavatansseja järjestetään
  8. Kaasujalka oli jälleen raskas Lusin suoralla Heinolassa
  9. Suomessa todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa
  10. Hykyn toimitusjohtaja Marina Erhola irtisanoutui THL:n ylijohtajan tehtävästä – "Ratkaisu tuntui oikealta"
  11. Työttömyyttä itsekin kokenut Heinolan kirkkoherra Janne Hatakka on tänä keväänä kuullut monien perheiden toivottomia tarinoita
  12. Suur-Hollola-ajo täyttää Lahden seudulla auki olevat hotellit – "Minilomille alkaa riittää kysyntää"
  13. Lukijalta: Saadaanko vihdoinkin tasapainoinen sote? Hyky on hyvinvointikuntayhtymä – ei sairaanhoitopiiri
  14. Hammashoitokäynnit vähenivät jopa alle puoleen korona-aikana – jonojen purkuun voi mennä vuosia, arvioi Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja
  15. Päijäthämäläisen Salpausselkä Geoparkin haku Unesco-verkostoon käynnistyi – statuksen voi saada aikaisintaan vuonna 2022

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.