Korkein oikeus piti Talvivaara-johtajien ympäristörikostuomiot ennallaan – päästöt olivat kymmeniä kertoja suuremmat kuin viranomaisille ilmoitettiin

Pekka Perä Helsingin hovioikeudessa vuosi sitten lokakuussa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT

Korkein oikeus (KKO) päätti pitää Talvivaara-johtajien ympäristörikostuomiot ennallaan. Kaivos nousi otsikoihin vuonna 2012 jätevesipäästöjensä ja kipsisakka-altaan vuodon vuoksi. Sittemmin muun muassa kaivoksen natrium-, sulfaatti-, ja mangaanipäästöjä lähivesistöihin on puitu eri oikeusasteissa syyskuusta 2014 asti.

Viime vuoden maaliskuussa Rovaniemen hovioikeus totesi, että yhtiön johto oli vastuussa ympäristön turmelemisesta, koska se suhtautui piittaamattomasti lain säännöksiin ja viranomaisten määräyksiin.

Kaivoksen perustaja Pekka Perä tuomittiin hovioikeudessa ehdolliseen vankeuteen törkeästä ympäristön turmelemisesta. Sakkotuomion saivat Talvivaara Sotkamon entinen toimitusjohtaja Harri Natunen ja entinen tuotantojohtaja Lassi Lammassaari.

Ympäristöluvan arvion ylittäville päästöille ei ollut lupaa

Korkeimmasta oikeudesta valitusluvan saaneiden Perän ja Lammassaaren tuomioita ei muutettu. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, onko ympäristölupahakemuksessa arvioitujen jätevesipäästöjen ympäristölle haitallisten aineiden määrien ylittäminen rikollista, kun ympäristöluvassa ei ole asetettu aineille tarkkoja päästörajoja.

Nyt KKO linjasi, että on.

– Talvivaaran toimintaa koskeva lupaharkinta on perustunut niihin tietoihin, joita yhtiö on tulevasta toiminnastaan antanut. Talvivaaran toiminnassa ei ole voitu pitää yhtiölle myönnetyn luvan mukaisena hakemuksessa ilmoitettuun ja luvan kertoelmaosaan kirjattuun nähden useita kymmeniä kertoja suurempia sulfaatti-, natrium- ja mangaanipäästöjä, oikeus totesi.

Korkein oikeus päätteli, ettei Talvivaaran kaivoksella ollut ympäristölupaa kaikille päästöilleen.

– Perä ja Lammassaari ovat päästäneet ympäristöön ainetta lupaehtojen vastaisesti ja ilman laissa edellytettyä lupaa ympäristön turmelemisrikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla, oikeus katsoi.

Yli 20:tä alkuainetta ympäristöön

Hovioikeuden mukaan kaivoksen natrium-, sulfaatti- ja mangaanipäästöt lähivesistöihin olivat erittäin suuria. Kaiken kaikkiaan ympäristöön pääsi esimerkiksi kalastajien, paikallisten asukkaiden ja mökkiläisten harmiksi yli 20:tä eri alkuainetta, erityisesti rautaa, mangaania, alumiinia, nikkeliä, sinkkiä, uraania, kobolttia ja kadmiumia.

Sotkamossa sijaitsevan kaivoksen toiminnasta vastaa tätä nykyä valtionyhtiö Terrafame . Terrafame on suomalainen monimetalliyhtiö, joka tuottaa esimerkiksi nikkeliä, sinkkiä ja kobolttia kaivoksellaan ja metallitehtaallaan.

Terrafamesta osake-enemmistön omistaa Suomen Malmijalostus , joka on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta
  2. Mitä tekee keilailumaajoukkueen lahtelainen päävalmentaja, kun hän haluaa irtioton? – "Siellä puhutaan elämän muista asioista"
  3. Lahden konservatorion remontti laahaa jäljessä aikataulustaan – "Tärkeintä on, että tilat saadaan kuntoon ja työt tehdään huolella"
  4. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  5. Heinolalainen pariskunta hoitaa puutarhaansa rakkaudella, hitaasti ja halvalla – "Jotkut kasvit eivät menesty, vaikka niille lausuisi ranskalaisia runoja"
  6. Puihin kiinnitetyt runotaulut olivat pitkään ehdolla Heinolan runoviikon ainoaksi ohjelmanumeroksi – luvassa perinteistä ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä
  7. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  8. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  9. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  10. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  11. 12 000 uutta alokasta aloittaa varusmiespalveluksen - lue yön uutiskooste
  12. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  13. Pääkirjoitus: Konserttitalon ruma ongelma ei ole ratkeamassa hetkeen
  14. Satu Äijälän Esalainen: Hauskojen tanssivideoiden TikTokista on kehkeytynyt poliittinen vaikuttaja, joka nolasi Trumpinkin
  15. "Viimeinen laadunvarmistus" jää yhä useammin tekemättä – Ruumiinavausten määrä on romahtanut ja asiantuntijat ovat osin eri linjoilla muutoksen syistä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.