Israelin pääministeriä Netanjahua vastaan nostettu syytteet korruptiosta – rikosnimikkeinä lahjuksen vastaanottaminen, petos ja luottamuksen loukkaaminen

Benjamin Netanjahua syytetään esimerkiksi lahjusten vastaanottamisesta. LEHTIKUVA/AFP

STT

Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua vastaan on nostettu syytteet korruptiosta, kertoi maan oikeusministeriö torstai-iltana. Netanjahua syytetään monista eri tapauksista rikosnimikkeillä lahjuksen vastaanottaminen, petos ja luottamuksen loukkaaminen.

Netanjahua syytetään esimerkiksi lähes 200 000 euron arvoisten lahjusten vastaanottamisesta sekä sääntelyn muuttamisesta israelilaista mediayhtiötä suosivaksi myönteistä julkisuutta vastaan. Netanjahu itse on kiistänyt kaiken ja kutsunut tutkintaa noitavainoksi.

Syytteet saattavat päättää Netanjahun pitkän poliittisen uran. Hän on maan pitkäaikaisin pääministeri ja toiminut tehtävässään vuodesta 2009.

Netanjahu on ensimmäinen Israelin pääministeri, jota vastaan on nostettu korruptiosyytteet kesken virkakauden. Hänellä ei kuitenkaan ole velvoitetta erota tehtävästään ennen mahdollista korruptiotuomiota. Poliittiset paineet eroamiseksi ovat kuitenkin kovat.

Netanjahu kertoi syytteiden nostamisen jälkeen aikovansa pysyä maan johdossa. Hän nimitti syytteitä poliittisesti motivoiduiksi ja vallankaappausyritykseksi.

Netanjahu voi vielä pyytää parlamentilta syytesuojaa. Sitä tuskin heruu, sillä Likud-puolueen johtamalla oikeistokoalitiolla ei ole parlamentissa enemmistöä.

Parlamentti etsii hallitustunnustelijaa

Aiemmin torstaina Israelin presidentti Reuven Rivlin antoi maan parlamentille tehtäväksi etsiä uusi pääministeriehdokas. Tavoitteena on välttää uudet vaalit.

Edellinen hallitustunnustelija Benny Gantz kertoi keskiviikkoiltana epäonnistuneensa hallitusneuvotteluissa. Jo aiemmin samassa tehtävässä epäonnistui Netanjahu.

– Tästä päivästä lähtien 21 päivää eteenpäin päätös siitä, kenen tehtäväksi hallituksen muodostaminen lankeaa, on knessetin (parlamentin) jäsenten käsissä, Rivlin sanoi.

Parlamentti sai vastuulleen hallitustunnustelijan löytämisen ensimmäistä kertaa Israelin historiassa.

Jos kukaan ehdokkaista ei saa tarpeeksi tukea 11. joulukuuta mennessä, Israel järjestää kolmannet parlamenttivaalinsa vuoden sisällä alkuvuodesta 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  2. Lahden konservatorion remontti laahaa jäljessä aikataulustaan – "Tärkeintä on, että tilat saadaan kuntoon ja työt tehdään huolella"
  3. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta
  4. Mitä tekee keilailumaajoukkueen lahtelainen päävalmentaja, kun hän haluaa irtioton? – "Siellä puhutaan elämän muista asioista"
  5. Heinolalainen pariskunta hoitaa puutarhaansa rakkaudella, hitaasti ja halvalla – "Jotkut kasvit eivät menesty, vaikka niille lausuisi ranskalaisia runoja"
  6. Puihin kiinnitetyt runotaulut olivat pitkään ehdolla Heinolan runoviikon ainoaksi ohjelmanumeroksi – luvassa perinteistä ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä
  7. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  8. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  9. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  10. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  11. 12 000 uutta alokasta aloittaa varusmiespalveluksen - lue yön uutiskooste
  12. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  13. Pääkirjoitus: Konserttitalon ruma ongelma ei ole ratkeamassa hetkeen
  14. Satu Äijälän Esalainen: Hauskojen tanssivideoiden TikTokista on kehkeytynyt poliittinen vaikuttaja, joka nolasi Trumpinkin
  15. "Viimeinen laadunvarmistus" jää yhä useammin tekemättä – Ruumiinavausten määrä on romahtanut ja asiantuntijat ovat osin eri linjoilla muutoksen syistä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.