Amazonin metsäkato on vuosikymmenen suurinta

Tämän vuoden ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana Amazonia on tuhottu lähes kaksi kertaa nopeammin kuin samaan aikaan aikaisempana vuonna. LEHTIKUVA/AFP

STT

Amazonin sademetsää katoaa vauhdikkaammin kuin vuosiin, selviää Brasiliassa torstaina julkaistuista tarkistetuista tilastoista.

Kansallinen avaruustutkimusinstituutti INPE kertoo, että heinäkuuhun mennessä metsää oli hävitetty vuoden aikana yli 10 000 neliökilometriä, mikä on enemmän kuin aikaisempina vuoden mittaisilla tarkastelujaksoilla sitten vuoden 2008. Tuolloin metsää hakattiin yli 12 000 neliökilometriltä.

Edellisellä tarkastelujaksolla, elokuusta 2017 seuraavan vuoden heinäkuuhun, metsää menetettiin hieman yli 7 000 neliökilometriltä.

Aikaisemmista tilastoista on selvinnyt, että tämän vuoden ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana metsää on tuhottu lähes kaksi kertaa nopeammin kuin samaan aikaan aikaisempana vuonna.

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on Amazonin alueella harjoitetun maanviljelyn ja kaivostoiminnan puolestapuhuja. Hän onkin päätynyt diplomaattisiin kiistoihin Euroopan maiden kanssa Amazonin tilasta.

60 prosenttia Amazonista sijaitsee Brasiliassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  2. Yhtymäkokous hyväksyi yhteisyrityksen perustamisen, kokoomuksen lahtelaiset edustajat uhmasivat kaupungin ohjeistusta ja äänestivät puolesta
  3. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  4. Suomessa on todettu 22 uutta koronavirustartuntaa, tartuntoja nyt kaikkiaan 7 554
  5. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  6. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  7. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  8. Elokuva-arvio: Lauluja rakkaudesta on täysien tähtien dokumentti – lahtelaislähtöinen ohjaaja Anu Kuivalainen pääsee dokumentissa häkellyttävän lähelle kuvaamiaan ihmisiä
  9. Tältä näyttää Lahden Seurahuoneen tulevissa loft-huoneissa Sokoksen yläkerrassa: korkeutta lähes seitsemän metriä ja puuta kylpyhuoneessa
  10. Vankilataustaiset pääsevät ääneen Lahden torilla järjestettävässä Ex-criminal Day -tapahtumassa
  11. Lähes neljä viidestä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle viime vuonna tehdyistä palohälytyksistä oli vääriä – vahinkohälytyksen laskun maksaa kiinteistön omistaja
  12. Elokuva-arvio: Eden on vaikuttava ja monitunnelmainen nuorisoelokuva, joka sopii erittäin hyvin myös vanhempien katsottavaksi
  13. Alkometrejä saa halvimmillaan kympillä, täysin luotettavan laitteen hinta on yleensä kolminumeroinen – "Rattijuopumus se vasta typerää on, ja usein kallistakin"
  14. Autojätin outo hiljaiselo loppui ja jopa logo uudistui – "Ariyasta alkaa aivan poikkeuksellinen hyökkäys"
  15. Leevi and the Leavingsin sanoitukset houkuttelivat laulamaan yhdessä Lahdessa – "Sanoista tulee aina jotakin uutta esille"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.