Metsätalouden rooli vesistöjen ravinnekuormituksessa on selvästi aiemmin tiedettyä suurempi, tutkimuskeskukset sanovat

Arvion mukaan metsätalouden osuus typen kokonaiskuormituksesta on noin 16 prosenttia. Kuvituskuvaa. Lehtikuva / Juha Sinisalo

STT

Metsätalouden osuus vesistöjä rehevöittävästä ravinnekuormituksesta on selvästi aiempaa suurempi, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen ympäristökeskus (Syke) esittivät perjantaina julkaisemassaan uudessa arviossa.

Arvion mukaan metsätalouden osuus typen kokonaiskuormituksesta on noin 16 prosenttia eli 7 300 tonnia vuodessa. Luku on yli kaksi kertaa suurempi kuin aiemmin käytetty vuosiarvio eli 3 250 tonnia.

Myös metsätalouden fosforikuormituksen arvio on lähes kaksinkertaistunut. Metsätalous on vastuussa 440 fosforitonnista vuodessa, mikä vastaa neljännestä koko fosforikuormituksesta.

Uuden arvion julkistuksen jälkeen Metsäteollisuus kertoi sitoutuvansa vähentämään kuormitusta.

– Tulokset osoittavat, että kuormituksen kehitystä on tarve seurata jatkuvasti ja samalla parantaa metsätalouden vesiensuojelua muuttuvassa ilmastossa, metsäasiantuntija Anu Islander Metsäteollisuus ry:stä sanoo tiedotteessa.

Metsäojituksen vaikutus selvä

Tutkimuskeskusten mukaan uusissa kuormitusarvioissa näkyy selvästi metsäojitusten vaikutus. Metsätalouden aiheuttama ravinnekuormitus on suurinta Pohjanmaalla ja Kainuussa, missä on paljon ojitettuja soita.

– Kuormituksen alueelliset erot tulisi ottaa entistä paremmin huomioon metsätalouden harjoittamisessa ja vesiensuojelussa, Luken tutkimusprofessori Leena Finér sanoo tiedotteessa.

Metsäojituksen on oletettu aiheuttavan ravinnekuormitusta kymmenen vuoden ajan, mutta uusien tulosten mukaan kuormitus jatkuu pidempään.

Typpikuormat nousussa, fosfori laskussa

Vaikka metsätalouden osuus ravinnekuormituksesta on kasvanut, luonnonhuuhtouman ja metsätalouden yhteenlaskettu kuormitus ei ole uudessa arviossa kasvanut aiemmista. Vuosittaiseksi metsistä ja soilta tulevaksi typen kokonaiskuormitukseksi arvioidaan 44 600 tonnia ja fosforin kokonaiskuormitukseksi 1 760 tonnia.

Tutkimushankkeen mukaan metsistä tuleva fosforikuormitus on vähentynyt viime vuosina. Sen sijaan valumavesien typpi- ja hiilipitoisuuksissa on pitkällä tarkasteluvälillä havaittu nousua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille
  2. Suomessa on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa
  3. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  4. Hämeen kauppakamari vauhdittaa yritysten hallitustyöskentelyä – hanke on yrityksille maksuton
  5. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  6. Kuvatempaus: Saitko komean sienisaaliin? Lähetä meille kuva
  7. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  8. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä
  9. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"
  10. Kuntouttava työtoiminta lisää itseluottamusta ja auttaa arjen hallinnassa
  11. Yksi kuljetettiin sairaalaan liikenneonnettomuudesta
  12. Lahtelainen Eeva Silvennoinen, 92, valtuutti lapset hoitamaan asiansa, kun tytär ehdotti sitä – "Ei se tuntunut yhtään loukkaavalta"
  13. Välineinä hoitavat kädet ja pienen pienet neulat – akupunktiohoitaja Taru Oravalan matka kiinalaisen lääketieteen pariin kesti kauan ja meni mutkien kautta
  14. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  15. Valko-Venäjällä rajuja vaaliprotesteja – opposition ehdokas pitää itseään voittajana ja vaatii vallanvaihtoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.