VR:n virkamiehelle kävi "pikku kömmähdys": Lahden satamarata lyheni 26 vuotta sitten oudosti

Lahden satamarata tuli Vesijärven rantaan pitkin oikealla näkyvää reittiä, joka nyt on kevyen liikenteen väylänä. Junaliikenne satamaan loppui jo 1980-luvulla. Sami Kuusivirta

Petri Koivisto

Lahden maineikas satamarata koki vähintäänkin omituisen lopun syksyllä 1993, kun kiskot Vesijärven sataman ja Jalkarannantien väliseltä osuudelta vietiin pois yöllä ja vähin äänin.

Myöhemmin selvisi, että VR:n virkamies oli myynyt tarpeettoman kevyiksi arvioidut kiskot romuna eteenpäin. Häneltä jäi eräs asia huomaamatta.

– Se oli laitonta, koska siinä oli asemakaava ja raiteet oli määrätty suojeltaviksi, kertoo Lahden Ankkurin kaupunginosan historiasta kirjoittanut Raimo Airamo.

Kömmähdys sivuutettiin Lahden kaupungin puolelta varsin kevyesti. Neuvottelut oikoradan saamiseksi kaupunkiin olivat herkässä vaiheessa eikä VR:ää haluttu ärsyttää ikävillä puheenaiheilla.

Sen verran asiasta sentään keskusteltiin, että VR lupasi järjestää kiskot takaisin. Kustannukset kuitenkin jäisivät Lahden kaupungille.

Kiskojen salamyhkäistä poisvientiä helpotti, että satama-alue ympäristöineen oli silloin syrjäisempää seutua kuin nyt. Tosin ainakin yksi valvova silmäpari havaitsi teon.

– Olen haastatellut rouvaa, joka asui Vesijärven aseman takana asemapäällikön talossa. Hänen vauvansa heräsi yöllä ja vauvaa tyynnytellessään hän katsoi ikkunasta, kun kiskoja purettiin, muistelee tutkija Riitta Niskanen Lahden kaupunginmuseolta.

Niskasen mukaan tekoa arvioitaisiin nykyään muinaismuistolain rikkomisena. Silloin laki ei ollut aivan samanlainen kuin nyt.

Olisi pitänyt kysyä muilta

Niskasen mukaan hyviin tapoihin olisi kuulunut, että asianosaisten kantaa olisi kuultu ennen kiskojen poistoa.

– Ei se niin käy, että mennään yöllä ja napataan kiskot pois.

Riitta Niskanen uskoo operaation ajankohdan johtuneen siitä, ettei kukaan pääsisi keskeyttämään toimintaa.

– Yleensä on toimittu yöllä. Ei siihen muuta syytä voi olla.

Airamo toimi tapahtuman aikoihin Lahden apulaisyleiskaava-arkkitehtinä ja teollisuudesta vapautuneen ranta-alueen projektipäällikkönä. Tuolloin suunniteltiin, että satamakiskoilla olisi ollut makuuvaunu majoitustarkoituksiin. Myös matkustajaliikennettä ajateltiin satamaan.

– Niistä vain keskusteltiin ja visioitiin, huomauttaa Airamo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Suora lähetys: Hallitus pitää tiedotustilaisuuden julkisen talouden suunnitelmasta ja toisesta lisätalousarviosta - voit seurata tilaisuutta tästä nyt
  2. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  3. 8.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Koronatartuntojen määrä ei ole kasvanut - Päijät-Hämeessä 46 tartuntaa
  4. Onko nurkissasi vähälle käytölle jäänyt ompelukone tai vaikkapa teltta? Asikkalassa kerätään lahjoituksia kirjaston tavaralainaamoon
  5. Sinfonia Lahden muusikot soittivat Finlandiaa kodeissaan, videosta tuli nettihitti – näin se tehtiin
  6. Kaahari autoili Uudeltamaalta Hämeeseen, poliisi joutui takaa-ajoon - piikkimatto ja etälamautin käytössä Hollolassa
  7. ESS ei saa syytteitä kunnianloukkauksesta: "Uutinen vastaa sisällöltään niitä tietoja, joita kaupungintalon tapahtumista on saatu"
  8. Voice of Finland -kilpailun valmentajia itkettänyt orimattilalainen Henry Friman haluaa olla sinivalkoinen ääni ja tunteiden tulkki
  9. Lahden LAD-taidekeskukseen tulee jättimäinen muraali
  10. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista
  11. Lahtelainen Eskolan Taide- ja Kehysliike lopettaa – yritykset hakevat nyt ahkerasti neuvoja koronavirusepidemian tuomiin vaikeuksiin
  12. Lahtelainen ratsastuskoulu on valittu vuoden laatutalliksi
  13. Lahden Aluetaksi vei hävityn tarjouskilvan käräjille – hyvinvointiyhtymä saa haukut löysästä toiminnasta ja tasapuolisuuden puutteesta
  14. Vili Uuskallion Esalainen: Mikä ihmeen Oomi, nyt meni tunteisiin!
  15. Karu totuus vanhusten kotihoidosta selvisi: "Emme pysty suojautumaan koronakriisissä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.