Hollolalainen Anneli Kari oli Päijät-Hämeen suurituloisin verottajan toimittamalla listalla

Kalle Puttonen

Hollolalainen Anneli Kari oli verottajan luovuttamien tietojen perusteella vuonna 2018 Päijät-Hämeen suurituloisin. Hänelle kirjattiin runsaan 3,2 miljoonan euron tulot, ilmenee Verohallinnon viime vuoden verotiedoista.

Karin tulot ovat peräisin yritysjärjestelyistä, joissa on mukana suomalainen ja ulkomainen yritys.

Verottajan luovuttamien tietojen mukaan toiseksi suurimman summan maakunnassa keräsi Hannu Laakkonen, runsaat 2,7 miljoonaa euroa ja kolmantena tulokärjessä oli toinen tuttu nimi Heikki Savolainen hieman alle 2,7 miljoonalla eurolla.

Suurimmat tulot kerättiin jälleen pääomatuloista. Suurimmat ansiotulot kirjasi Vesa Luhtanen, 857 000 euroa.

ESS:n verokoneeseen pääset tästä.

Aiheeseen liittyvää

  1. Päijät-Hämeen äyrikuningas on tuttuakin tutumpi nimi
    4.11.2019 10:45
  2. Mikko Kousa Pelicansin palkkakuningas
    4.11.2019 9:42
  3. Katso verokoneesta, ketkä olivat Päijät-Hämeen kovatuloisimmat ja paljonko he ansaitsivat
    4.11.2019 8:10
  4. Katso ESS:n verokoneesta suurituloisimpien suomalaisten verotiedot viime vuodelta
    4.11.2019 8:10

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut