Lahtelaisilta lähes 70 ehdotusta ympäristöpääkaupunkivuoden hankkeiksi

Rahoitettavilta ideoilta edellytetään sitoutumista ympäristöystävälliseen toimintaan ja asukkaiden osallistamiseen. Mirja Hussain

Heidi Malin

Lahtelaiset osallistuivat ennätyksellisen ahkerasti ympäristöpääkaupunkivuoden hankkeiden ideointiin. Määräaikaan mennessä ehdotuksia tuli kaikkiaan 69. Ideoita tuli yrittäjiltä, senioreilta, yhdistyksiltä, taiteilijoilta ja urheiluseuroilta, Lahden kaupunki kertoo lähettämässään tiedotteessa.

Ideat liittyvät Lahden järjestämään kilpailuun, jossa kaupungin asukkaat, yhdistykset ja yritykset saivat ehdottaa ideoita ja suunnitelmia toteutuksesta Lahden ympäristöpääkaupunkivuotena.

Jaettavana on yhteensä 40 000 euroa. Tukea oli haettavissa hankkeille, jotka tukevat yhteisöllisyyttä, osallisuutta tai luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi toivottiin ideoita talvisista tapahtumista tai tekemisistä, jotka edistävät kestävää liikkumista tai lisäävät asukkaiden tai ympäristön hyvinvointia.

Rahoitettavia ideoita tuli kaikkiaan 280 000 euron edestä ja valintaraati kehui ehdotuksia hyviksi. Rahoitettavaksi valittavien ehdotusten kriteerinä on, että hakijan on sitouduttava ympäristönäkökulmaan ja asukkaiden osallistamiseen. Lisäksi valintaraati painottaa vaikuttavuutta. Raati on pisteyttänyt ideat ja tekee päätöksen tuettavista hankkeista joulukuun aikana.

– Asukkaiden, yritysten ja yhdistysten ideoimat projektit ja tapahtumat alkavat näkyä Lahdessa heti alkuvuodesta 2020. Nyt rahoitetut projektit on tarkoitus toteuttaa heinäkuun loppuun mennessä, tiedotteessa sanotaan.

Lahden ympäristöpääkaupunki-hankkeen ohjelmajohtajan Saara Vauramon mukaan vastaavaa asukastoimintaa aiotaan tukea myös tulevaisuudessa.

Lahti valittiin kesäkuussa Euroopan ympäristöpääkaupungiksi 2021. Lahden vahvuuksia kilpailussa oli muun muassa asukkaiden osallistaminen, kiertotalous ja vesiensuojeluratkaisut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  2. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  3. Kuljettaja väisti ajoradalle juossutta eläintä Launeella – auto suistui tieltä
  4. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  5. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  6. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  7. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  8. Suomessa todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa, pääkaupunkiseudun tilanne rauhoittumassa selvästi
  9. Venevarkauksissa raju kasvu Päijät-Hämeessä, varkauksia tehtailtu tänä vuonna jo yhtä paljon kuin koko viime vuonna - poliisi: kasvun syynä varasliigojen toiminta
  10. Lahtelainen Liisa Heikkinen kuntoutti itsensä fibromyalgiasta ja tarjoaa nyt vertaistukea kohtalotovereilleen – "Täytyy pitää itsestään huolta, ei itsekkäästi, mutta asettamalla myös rajoja"
  11. Suomalaismies on kuollut sukellusonnettomuudessa Lofooteilla Norjassa
  12. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  13. Seksuaalirikoksista tuomittu mies vaati uhrilleen rangaistusta palturin puhumisesta poliisille
  14. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  15. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.