Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto jatkaa SOK:n hallituksessa

Olli Vormisto jatkaa SOK:n hallituksessa myös ensi vuonna. Arkistokuva. Mirja Hussain

Sohvi Auvinen

Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto jatkaa Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) hallituksessa ensi vuonna. Vormisto on istunut hallituksessa myös kuluvana vuonna.

SOK tiedotti tulevan vuoden hallituksen valinnasta perjantaina. Vuoden 2020 hallitus pysyy samassa kokoonpanossa kuin tänäkin vuonna.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä. Varapuheenjohtajana jatkaa Varuboden-Oslan toimitusjohtaja Hannu Krook.

Hallituksessa istuvat Vormiston, Heikkilän ja Krookin lisäksi Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop, hallitusammattilainen Nermin Hairedin, Aalto-yliopiston professori Rita Järventie-Thesleff, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelä, HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen ja Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Kimmo Simberg.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kun neljä lasta ja aikuinen mies joutuivat veden varaan Heinolan Jyrängönvirrassa, oli Yrjö Ristola jo irrottamassa omaa venettään laiturista: "Ilman pelastusliivejä sieltä olisi haettu ruumiita"
  2. Päijät-Hämeen kausityöntekijöiden koronatartuntoihin tiukka vastaveto - Ukrainalaista työvoimaa ei haluta Suomeen yhtään enempää
  3. Tilauskirjat: Korona iski ilmailualan pintakäsittelylaitoksiin erikoistuneen lahtelaisen Galvatekin liiketoimintaan kovaa – miljoonien tilaukset lykkääntyivät, mutta katse on jo käännetty valoisaan tulevaisuuteen
  4. Kadonnut 22-vuotias nainen löytyi kunnossa
  5. Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla puuhun Lahdessa
  6. Heinolan Alkoon kesätöitä hakemaan marssinut Ulla Mäkinen istuu nykyään pöydän toisella puolella – "Haastatteluissa arvostan positiivisia ja iloisia hakijoita"
  7. Eläinsuojeluneuvoja Sallamaari Simpanen auttaa pulassa olevia eläimiä kellonaikaa katsomatta – "Välillä joku sanoo, että pitäisi antaa luonnon hoitaa"
  8. Moottoripyöräilijä törmäsi henkilöautoon ja loukkaantui Lahdessa - epäillään ajaneen päin punaisia
  9. Koronatartunnan saaneista Päijät-Hämeen kausityöntekijöistä yksi on tehohoidossa – Ruokavirasto vakuuttaa: korona ei leviä mansikan kautta
  10. Näin paljon Suomessa voi tienata voittamalla urheilukilpailun – kaksi lajia täysin omilla luvuillaan
  11. Kymmenet tuhannet kiinteistöt eivät vieläkään täytä "paskalain" vaatimuksia – Valvontaa tehdään lähinnä naapurien valitusten perusteella
  12. Telttailu ei vaadi kansallispuistoon lähtemistä, vaan yöpyä voi niin lähimetsässä kuin kotipihallakin – lue aktiiviretkeilijän telttailuvinkit ja tärpit päijäthämäläisistä kohteista
  13. Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  14. Etlarin gallup Lahden torilla: Maatalouden kausityöntekijöillä on ollut Päijät-Hämeessä koronavirustartuntoja – huolettaako?
  15. Pääkirjoitus: Ansiosidonnaista työttömyysturvaa halutaan laajentaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.