SDP:n Nahkuri: Pääradan kehittäminen tärkeintä

SDP:n Hämeen piirin puheenjohtaja Miia Nahkuri pitää pääradan kehittämistä pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen tärkeimpänä liikenneinfrahankkeena. Anna-Kaisa Kojo

Kimmo Kangas

Nykyisen pääradan kehittäminen on koko Hämeelle ja Suomelle tärkein hallitusohjelman liikenneinfrahanke. Tätä mieltä on SDP:n Hämeen piirin puheenjohtaja Miia Nahkuri (sd.). Nahkuri puhui piirin syyskokouksessa Sysmässä lauantaina.

Nahkurin mielestä suunnitellun nopeaa junayhteyden Tampereelle eli niin sanotun Suomiradan tulisi pohjautua nykyiseen päärataan, eikä erilliselle raiteelle ole tarvetta.

– Hämeen kannalta on tärkeää, ettei rakenneta erillistä raidetta, joka ei palvelisi yhtä tehokkaasti pääradan varrella asuvia ja jonka rakentamisen toteutuminen kaavoituksineen kestäisi pitkälti ensi vuosikymmenelle, Nahkuri totesi.

Syyskokouksessa puhunut kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) kehotti Hämettä panostamaan matkailuun.

– Matkailussa ei ole maakuntarajoja, on vain mahdollisuuksia. Toivon että edes elinaikanani Hämeen ja Järvi-Suomen matkailun kunnianhimo nousee Lapin tasolle, Skinnari sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Ironman-triathlon on peruttu tältä vuodelta
  2. Heinolassa hälytys suurpalosta, kohteen tutkiminen käynnissä
  3. Mihin mahtaa läjä lävähtää? Olga ja Joutsi päättävät kesäisen laidunloton voittajan
  4. Maskit ovat paikoin lopussa Lahdessa, täydennystä luvassa lähipäivinä – "Kertakäyttöisten suusuojien saatavuus on tällä hetkellä taattu"
  5. Helmi Säästöpankin ja Sysmän Säästöpankin yhdistyminen varmistui
  6. Auto hyytyi ohituskaistalle Nelostiellä Lahdessa – liikenne sujuu taas normaalisti Joutjärven liittymän kohdalla
  7. Lahden torilla kotimaisen mustikan hinta on laskenut edellisvuodesta – katso, miten Lahti sijoittui neljän kaupungin hintavertailussa
  8. F1-kuljettaja Valtteri Bottakselle jatkosopimus – Mercedes-tallin mukaan sopimus ulottuu ainakin kauden 2021 loppuun
  9. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  10. Beirutin asukkaiden suru vaihtumassa vihaan surkeaa hallintoa kohtaan
  11. Kaavoittajan mukaan Lahdessa sijaitsevan Tapanilakodin yksikön toiminta on asemakaavan vastaista – Kädenväännön toinen osapuoli on kannellut viranomaistoiminnasta
  12. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20 – koronatestien näytteenottopisteet ruuhkautuneet
  13. Hiroshimasta ja Nagasakista 75 vuotta, kynttilät syttyvät Lahdessa ja Vääksyssä
  14. Radiomäellä järjestetään tänä iltana yhteislaulutilaisuus – luvassa Leevi and the Leavingsin hittejä
  15. Lukijalta: Katkaisuhoitoon pääsee Päijät-Hämeessä nopeasti, kuntoutukseen voi olla viive

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.