Vesijärvi-säätiö avasi verkkokaupan – kympillä saa istutettua 30 kuhanpoikasta

Verkkokaupan kautta voi tukea muun muassa Vesijärven hoitokalastusta tai petokalaistutuksia. Katja Luoma

Vili Uuskallio

Päijät-Hämeen Vesijärvi-säätiö on avannut vesienhoidon tueksi verkkokaupan. Vesijärvi-kaupan kautta voi ostaa järven kunnostuksen tukituotteita, tehdä kertalahjoituksen tai ryhtyä Vesijärvi-kummiksi.

Tukituotteita ovat uudet Vesijärvi-kortit ja julisteet, Vesijärvi-kirjat, tarrat sekä Pro Vesijärvi Savusärki. Kaupassa voi myös kohdentaa lahjoituksen hoitokalastukseen, petokalaistutuksiin, vesikasvien niittoon, vesistöseurantaan ja tutkimukseen, hapetukseen tai kosteikkojen ja laskeutusaltaiden huoltoon.

Kahdenkymmenen euron lahjoituksella järvestä saadaan poistettua vajaat 30 kiloa särkikalaa. Petokalarahastoon tehty 10 euron lahjoitus tuo järveen 30 kappaletta kesänvanhoja, noin yhdeksänsenttisiä kuhanpoikasia.

– Jatkossa Vesijärvi-kaupan avulla on myös joustavaa toteuttaa erilaisia varainhankinnan kampanjoita, ohjelmajohtaja Heikki Mäkinen toteaa.

Verkkokauppa löytyy osoitteesta vesijarvi.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  3. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  4. Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Vesikkelit ovat muuttaneet käsitystämme elimistön toiminnasta"
  5. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  6. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  7. Saara Larkion Esalainen: Vaalityö on jo alkanut ja Trumpin henki haisee mastokaupungissa asti
  8. Koronakriisi on kurittanut nuoria pahemmin kuin muuta väestöä – Nuorisotyöttömyys kaksinkertaistui
  9. Yön uutiskooste: Korona-aikana iso riski ulkomaanmatkan peruuntumisesta - pakettimatkan rahat varmimmin takaisin
  10. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  11. Pääkirjoitus: Vääksyn yhteiskouluhankkeella pitkä puinti, mutta selvä päätös
  12. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  13. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  14. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  15. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.