Olavi Uusivirta tähdittää Viini on rock -festivaalia Lahdessa

Olavi Uusivirta on Niemen Viini on rock -festivaalin pääesiintyjä. Tero Ahonen

Janne Urpunen

Lahden Ace Corner järjestää ensi kesänä Viini on rock -festivaalin. Tapahtuman esiintyjiksi on kiinnitetty Olavi Uusivirta, The Dimitri Keiski Band ja Dog Days Revolution. Rockmusiikin ja viinien lisäksi heinäkuun ensimmäisenä lauantaina Niemessä tarjoillaan fiinimpää ruokaa.

– Viinien maahantuojien lisäksi houkutellaan mukaan hyviä lahtelaisia ravintoloita. Ei siellä makkaraperunoita syödä, linjaa Ace Cornerin isäntä Riku Routo.

Lahdessa kokeiltiin viinijuhlia vuosituhannen alussa. Ensimmäisenä vuonna juhlittiin satamassa ja seuraavana vuonna urheilukeskuksessa.

– Jos oikein muistan, satama oli täysi kuin Turusen pyssy, mutta asukkaat valittivat. Tapahtuma siirrettiin sitten Suurhallin parkkipaikalle, ja se paikka ei ollutkaan niin hyvä. Nyt viinijuhla palaa arvoiselleen paikalle Vesijärven rantaan.

Routo kaavailee Ace Cornerin pihamaalle viinitarhaa parille tuhannelle juhlijalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koiviston auton kuljettajat huolissaan työturvallisuudesta – vain harva matkustaja käyttää maskia: "Olemme kohta kaikki karanteenissa eivätkä bussit kulje"
  2. Tappioton putki jatkuu - FC Lahdelle komea kotivoitto
  3. Puolustusvoimat ei luovukaan Hälvälän harjoitusalueesta, taustalla "muuttunut tarve"
  4. Kaksi peräänajoa Nelostiellä, molemmat onnettomuuspaikat raivattu ja liikenne sujuu
  5. Lahdessa on nyt poikkeuksellisen paljon rottia – epäsiistit pihat ja jätekatokset houkuttelevat tuholaisia
  6. Käräjäoikeus vangitsi tällä viikolla kaksi lahtelaismiestä epäiltyinä muun muassa pyörävarkauksista – poliisin hallussa on pyöriä, joiden alkuperä ei tiedossa
  7. Lahden eteläisen kehätien varrelle tulee opiskelijoiden suunnittelemaa taidetta – betoni peittyy näyttävillä maalauksilla
  8. Perussuomalaisilla 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  9. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja vaatii valtiolta nopeita työllisyystoimia – "Kriisi on päällä ja työttömyys on 1990-luvun lamavuosien tasolla"
  10. Eläkeputken poisto ja ansiosidonnaisen porrastus VM:n rohtoja työllisyyteen
  11. Lahden demariryhmä vaatii kokoomuskaksikolle potkuja kaikista luottamustoimista – "En ole kuullut mitään näin naurettavaa", kommentoi Francis McCarron
  12. Vain yksi vaihtuu voittavasta kokoonpanosta – tässä FC Lahden miehitys RoPSia vastaan
  13. Ilkka Koskimäki siirtyy Hämeestä Itä-Uudenmaan poliisipäälliköksi
  14. Lahtelaistaustainen luonnonsuojelun emeritusprofessori Pekka Kauppi hakkaisi ja säästäisi metsiä ja haaveilee, että Tiirismaan masto siirrettäisiin muualle
  15. Sadevesikaivoon heitetty tupakantumppi voi päätyä kalan vatsaan – Lahdessa kampanjoidaan vesistöjen roskaantumista vastaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.