Salpausselän kisojen yhteyteen uusi oheistapahtuma – esittelee urheiluteknologian uutuuksia

Smash Lahti -tapahtumassa esitellään urheilu- ja liikuntateknologian innovaatioita. Sami Lettojärvi

Vili Uuskallio

Ensi talven Salpausselän kisojen yhteydessä järjestetään uusi oheistapahtuma. Smash Lahti -nimisessä tapahtumassa esitellään urheilu- ja liikuntateknologian innovaatioita. Kohderyhmiä ovat alalla toimivat yritykset ja järjestöt.

Smash-tapahtumia on pidetty aiemmin Helsingissä, Lontoossa ja Turussa. Tapahtumista vastaava Smash Mill -yhtiö haluaa laajentaa toimintaansa Lahteen muun muassa siitä syystä, että erilaiset urheiluteknologian innovaatiot voidaan helposti antaa kaupungissa toimivien urheiluseurojen testattaviksi.

Tapahtuma voi tuoda sisältöä Lahden ympäristöpääkaupunkivuoteen 2021. Smash Lahti voi palvella myös Pekingin talviolympiavuotta 2022 ja Kiinaan suuntautuvaa talviurheiluyhteistyötä.

Smash Lahti järjestetään 28.–29. helmikuuta. Lahden kaupunki tukee tapahtumaa 10 000 euron avustuksella. Tapahtumaa tukevat myös kehittämisyhtiö Ladec, Päijät-Hämeen liitto ja LAB-ammattikorkeakoulu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.