Lahden joulunavaukseen pääsee edullisesti bussilla, halvin lippu maksaa euron

Lahden keskustan perinteinen joulunavaus järjestetään23. marraskuuta. Kuva on vuoden 2016 tapahtumasta. Juha Peurala

Vili Uuskallio

Lahdessa voi matkustaa edullisesti bussilla keskustan joulunavauspäivänä lauantaina 23. marraskuuta. Päivän aikana on voimassa kampanja, jossa Lahden seudun liikenteen mobiilisovelluksesta voi ostaa lipun alennettuun hintaan.

Joulunavaus-lippu maksaa kahden vyöhykkeen matkalla (esim. vanhan Lahden alue) yhden euron. Kolmen vyöhykkeen lippu maksaa 2 euroa, 4–5 vyöhykettä 3 euroa ja 6–8 vyöhykettä 4 euroa. Alennuslippu käy maksutapana kaikilla LSL:n vuoroilla, muttei markkinaehtoisilla vuoroilla.

Mobiilisovelluksessa toteutettavan kampanjan etuna on sen helppo tekninen toteutus. Kampanjalla matkustajia halutaan kannustaa kokeilemaan käteiselle rahalle vaihtoehtoista maksutapaa.

Keskustan perinteisen joulunavauksen järjestää Lahti City -yhdistys yhdessä muiden muassa Sokoksen ja kauppakeskus Trion kanssa. Tapahtuma alkaa torilla kello 10.30. Joulupukki saapuu torille kello 11.15 sään salliessa helikopterilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kesäkuu oli harvinaisen lämmin – Lahdessa oli viime kuussa 13 hellepäivää, vettä saatiin odotella
  2. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  3. Pirjo-Liisa ja Kari Penttilä viihtyvät kesämökillä Hartolassa niin hyvin, että halusivat muuttaa sinne pysyvästi – "Kahden kodin ylläpitäminen ei tuntunut enää järkevältä"
  4. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  5. Lahtelainen Jouni Hujanen pääsee lomatunnelmaan junassa matkalla Lappiin – ESS:n lomakyselyssä moni piti tärkeänä aikatauluttomuutta ja vapautta
  6. "Olen jonkin verran riskinottaja" – Antti Eskelinen, 57, on hypännyt yli 2 800 kertaa laskuvarjolla, osallistunut ralliin Afrikassa ja pyöräillyt Istanbulista Travemündeen
  7. Koronakevät on lisännyt palautumisen tarvetta – näillä vinkeillä vaihdat vapaalle onnistuneesti
  8. Kemiönsaaren pikkukylissä voi nauttia saariston tunnelmasta ja mauista – merimatkaa kannattaa jatkaa Bengtskärin majakalle saakka
  9. Yön uutiskooste: Suurin osa vanhemmista maksaa elatusavun ajallaan ja ongelmitta
  10. Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin ex-jengipomo Keijo Vilhusesta tuli huumepoliisin tietolähde koko 2000-luvun ajaksi
  11. Omatoimipuutarha tuo iloa varttuneemmalle väelle Lahdessa –  "Ikäihmisillä on vähemmän mahdollisuuksia olla luonnon keskellä kuin nuorilla"
  12. Kaiken nähnyt Markku Nieminen puolustaa Suur-Hollolan kaksipäiväistä kilpailumallia – tapahtuma lukeutuu aina vuoden tärkeimpiin
  13. Oletko todellinen Päijät-Hämeen tuntija? Testaa tietosi kuvavisassa
  14. Ira Blomberg-Kantsilan kolumni: Rinnat eivät ole naisen kruunu
  15. Kesä toi sirkuksen taas Orimattilan Mallusjoelle – hevosmaneesi muuttui jo seitsemättä kertaa sirkusareenaksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.