2-vuotias lapsi lukitsi itsensä vessaan ja joutui paniikkiin Lahdessa – palomiehet pelastivat taaperon pinteestä

Heidi Malin

Noin 2-vuotias lapsi lukitsi itsensä kotinsa vessaan ja jäi lukkojen taakse jumiin. Tapaus sattui torstaina illalla kello 19.30 aikaan Lahden Luhtikadulla sijaitsevassa kerrostaloasunnossa.

Lukittuun vessaan jäänyt lapsi hätääntyi ja joutui täydelliseen paniikkitilaan. Lapsen äiti ei saanut aukaistua ovea ja soitti hätäkeskukseen pyytääkseen apua.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen palomiehet kävivät avaamassa vessan lukitun oven ja auttoivat hätääntyneen lapsen pois pinteestä. Tilanne päättyi onnellisesti ja lapsi pääsi rauhoittumaan äitinsä syliin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  2. Henkilöauto ja moottoripyörä törmäsivät Iitissä
  3. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  4. Kiireinen kuski kaahasi kahtasataa Nelostiellä Lahdessa
  5. "Ajaa voi vaikka työhanskoilla" – maastopyöräilyn aloittamiseen tarvitsee vain kaksi varustetta
  6. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi
  7. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  8. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  9. Arto Vainionpää, 52, teki vuosi sitten sellaisen tempun, joka noteerattiin yhdessä maailman legendaarisimmista urheilulehdistä
  10. Näppis: Suostuskohan miehet työtehtäviin mennessään haeskelemaan joka päivä parkkipaikkaa? En usko!
  11. Varo: Tässä kulkee elävä hevonen – "Usein hevosen jalka on mennyt vaneripohjaisen trailerin lattian läpi"
  12. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  13. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  14. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  15. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.