Lauantaina vietetään löytöeläinpäivää - Jokimaalla odottaa lähes sata kissaa uutta kotia

Lähes kaikki löytöeläintalon asukkaat ovat kissoja. Armi Salonen

Anne Honkanen

Jokimaan löytöeläintalolla Lahdessa vietetään lauantaina 3. maaliskuuta valtakunnallista löytöeläinpäivää. Löytöeläintalon toimintaan ja siellä asuviin eläimiin pääsee tutustumaan kello 13–16.

Valtaosa löytöeläintalossa olevista eläimistä on kissoja. Tällä hetkellä uutta kotia odottaa lähes sata kissaa.

– Syksyllä kissoja oli vielä parikymmentä enemmän, mutta nyt on tilanne vähän parempi, kertoo löytöeläintalon vapaaehtoinen päivystäjä Pirjo Loukeinen.

Löytökissojen lukumäärässä ei kuitenkaan ole tapahtunut muutoksia. Jokimaalle sijoitettujen kissojen lukumäärä on pysynyt satasen korvilla jo pidempään. Syksyllä kissoja on aina hiukan enemmän, ja silloin joukossa on myös pentuja.

Varojakin kerätään

Kissat eivät ole ainoita eläimiä, jotka ovat kodittomia. Uutta kotia vailla on myös pari koiraa ja kaksi vesikilpikonnaa. Pirjo Loukeinen toivookin, että löytöeläinpäivänä muutama eläin taas löytäisi uuden omistajan.

Loukeinen kertoo, että löytöeläinpäivän tapahtuman avulla taloa pyörittävä Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistys pyrkii myös kartuttamaan varojaan, joilla katetaan eläinlääkärikuluja. Myynnissä on kahvia ja leivonnaisia sekä muun muassa yhdistyksen t-paitoja.

Löytöeläintaloa pyörittää Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistys, jolla on lemmikkieläinten talteenottosopimus useiden Lahden seudun kuntien kanssa.

Aiheeseen liittyvää

  1. Kissojen heitteille jättö on yllättävän yleistä - jopa 20 000 surullista tarinaa vuodessa 27.1.2018 17:45
  2. Kuolevia koiria, hylättyjä kissoja, nääntyviä nautoja... - eläinten laiminlyönneistä tehdään Lahden seudulla ilmoituksia päivittäin 26.9.2017 7:00

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut