Eldankajärven "lotta Lunkreeni" kuoli 97-vuotiaana Lahdessa

Elsa Vanhala kuvattuna Lahden Seudun Lottaperinneyhdistyksen puurojuhlassa vuonna 2005. Mirja Hussain

Nina Räty

Lahtelainen Elsa Vanhala (os. Lampi) kuoli perjantaiaamuna Lahdessa. Hän oli 97-vuotias.

Vanhala tuli tunnetuksi sota-ajan suosikki-iskelmästä Eldankajärven jää, sillä hän oli iskelmän "lotta Lunkreenin" esikuva.

Vanhala toimi talvi- ja jatkosodassa muonituslottana useissa paikoissa, muun muassa Jalkaväkirykmentti 32:ssa Uhtuan rintamalohkolla Vienan-Karjalan korvessa. Hän teki töitä pääasiassa rykmentin esikunnassa, mutta kävi myös etulinjassa kanttiinia pitämässä. Asemasotavaiheessa juoksuhaudat olivat lähellä kanttiinia.

Samaan aikaan JR 32:n valistusupseerina toimi musiikkimies Erkki Tiesmaa, joka sanoitti sota-ajan suosituimmaksi nousseen iskelmän syksyllä 1941. Tuolloin Vanhala oli 22-vuotias lotta Lampi. Vanhala sai vuosikymmeniä myöhemmin kuulla, että hän on Eldankajärven jää -iskelmän lotta Lunkreeni. Lauluun nimi muutettiin, koska Lampi ei sopinut riimeihin.

Vanhala muutti Lahteen 1950-luvulla.

Elsa Vanhalalla oli vahva vakaumus rintamalla kuluneista vuosista. Hän kertoi Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa lokakuussa 2013 näin: "Minulla oli koko ajan tunne, että jos voin edes pieneltä osin tehdä jotain isänmaan hyväksi, niin tämä on se työ. En ajatellut, että siellä meni nuoruus. Tärkeintä on, että Suomi on vapaa maa. Ilmeisesti minun elämäni oli määrätty näin kulkemaan."

Itsenäisyyspäivänä 2013 Vanhala osallistui Linnan juhliin. Presidentti Sauli Niinistö oli kutsunut itsenäisyyspäivän vastaanotolle yli sata sotainvalidia, -veteraania ja lottaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lappu luukulla ja ovet säpissä – katso kuvat koronaviruksen hiljentämästä Lahden keskustasta
  2. Naapurit paljastivat huumeviljelmän – lahtelaismies kasvatti kannabista asunnossaan
  3. Pelicans-pomo myöntää palkkojen myöhästymisen, mutta kiistää osan Ylen tiedoista: "Tällaista emme ole viestittäneet"
  4. 3.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Neljä uutta tartuntaa todettu, tartuntoja nyt yhteensä 41
  5. Padasjokelaissyntyinen journalisti Paula Vilén seuraa Atlantin takana kaikkien aikojen katastrofia – koronavirustartunta tappaa amerikkalaisia enemmän kuin Vietnamin sota
  6. Saksalaisyritys Layher sijoittaa toimintojaan Hollolaan – työllistää syksyllä noin 10 henkilöä
  7. Mediatalo Keskisuomalainen lomauttaa koronaviruksen takia – johto leikkaa palkkojaan
  8. Nastolassakin myyntinäyttelyä pitäneet taidekauppiaat tuomittiin petoksista ja väärennyksistä – oikeus tuomitsi "aidot picassot" menetettäviksi valtiolle
  9. Espanjassa arki koronaviruskriisissä on yhä tiukempaa, kertoo Torreviejassa talvea viettävä lahtelainen Annika Ardin
  10. Asikkalan kunta aloittaa yt-neuvottelut – ei irtisanomisia, lomautukset mahdollisia
  11. Lahden seudun työllisyysjohtajaksi valittiin Heli Okkonen
  12. Lahdessa ajelleelta huumekuskilta löytyi kynäpistooli ja räjähdenalleja
  13. Heinolan kaupunki aloittaa yt-neuvottelut – etsitään korvaavia töitä, edessä mahdollisesti myös lomautuksia
  14. Kaupungin tarjoama asiointiapu kiinnostaa Lahdessa – ensimmäisellä viikolla lähes 250 yhteydenottoa
  15. Kirjasto on kiinni, mutta luettava ei lopu – näin käytät kirjaston sähköisiä palveluita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.