Vääksyn yhteiskoulun hankeryhmä esittää valtuustolle uuden koulun rakentamista - yleisötilaisuudessa heiteltiin ilmoille villejäkin ideoita

Vääksyn yhteiskoulu Asikkala. Pirjo Kamppila

Saara Larkio

Vääksyn yhteiskoulun hankeryhmä aikoo esittää Asikkalan kunnanvaltuustolle uuden koulun rakentamista. Valtuusto päättää myöhemmin tänä vuonna, remontoidaanko uudistusta kaipaavaa yhteiskoulua vai päädytäänkö uudisrakentamiseen.

– Sähköiset yo-kirjoitukset ajavat esimerkiksi liikuntasalia aktiivisesti käyttävät taido-harrastajat muualle useamman kerran vuodessa. Yo-kirjoitukset on järjestetty koulun liikuntasalissa, ja sähköisten kirjoitusten takia saliin on pitänyt vetää johtoja, joita ei voi noin vain keriä illaksi kasaan. Yo-kirjoituksille tarvittaisiin jatkossa ihan uusi tila, koska sähköisiä kirjoituksia pitää treenata etukäteen, ja sali voi olla pois liikuntakäytöstä myös näiden harjoitusten takia, sanoo VYK-hankeryhmään kuuluva Pirjo Ala-Hemmilä, joka toimii koulussa opinto-ohjaajana.

Hän uskoo ja toivoo, että valtuusto ehtisi tehdä päätöksen kouluasiassa jopa jo toukokuussa. Yhteiskoulun rehtori Jarkko Koponen uumoilee, että päätös voi venyä syksyyn asti. Ala-Hemmilän mukaan tarkoitus on järjestää koululla vielä ideakävelyjä yhdessä oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa, jotta kaikki mahdolliset ideat saadaan valtuuston käyttöön ennen ratkaisevaa päätöstä.

– Haluamme edetä tässä etupainotteisesti, jottei sitten jälkikäteen tarvitse harmitella, miksei kukaan ehdottanut sitä tai tätä, Koponen sanoo.

Akustiset tilat kultuuriväen käyttöön ja vuokrasauna katolle

Muun muassa liikuntasalin käyttö nousi esiin, kun VYK-hankeryhmä järjesti viime viikolla kaikille avoimen yleisötilaisuuden, jossa ideoitiin joukolla yhteiskoulun tilojen käyttöä tulevaisuudessa.

– Jos kerran remontoidaan tai tehdään kokonaan uutta, halusimme selvittää koko kunnan palvelutarpeet, Ala-Hemmilä kertoo.

Hänen mukaansa keskustelutilaisuudessa ehdotettiin myös kulttuuritilan rakentamista koulun yhteyteen, koska tällä hetkellä kunnassa ei ole tarpeeksi hyvällä akustiikalla varustettuja tiloja musiikki- ja teatterikäyttöön.

Jotkut tilaisuudessa mukana olleet eläkeläiset toivoivat kuntaan kohtaamispaikkaa, johon voisi mennä päiväseltään ilman kellonaikaan sidottua ohjelmaa. Nykyisin vanhempi väki kokoontuu vanhalla nuokulla, mutta sekin on uudistuksen tarpeessa. Tosin yhteiskoulun sopivuutta ikääntyneiden kokoontumispaikkana epäiltiin, koska koulu sijaitsee mäen päällä, eikä sinne ole helppo kulkea vaikkapa rollaattorin kanssa.

Ala-Hemmilä kertoo, että illan aikana heitettiin ilmaan "villejä ja hauskoja ideoita".

– Kunnanviraston siirtäminen kauniiseen ja koulun vanhimpaan eli A-osaan oli yksi niistä. Se on museorakennus, mutta ei niin suojeltu, etteikö sille saisi jotain tehdä. A-osan katolle ehdotettiin myös edustus- ja vuokrasaunan rakentamista. Katoltahan avautuu yksi kunnan upeimmista näköaloista, sieltä näkee sekä Vesijärvelle että Päijänteelle. Saunaosa valaistaisiin niin, että koulusta tulisi yksi kunnan maamerkeistä.

Kunta tehnyt investointivarauksen peruskorjausta varten

Ala-Hemmilän mielestä viime viikkoinen tilaisuus on yksi osoitus siitä, että avoimia keskustelutilaisuuksia kannattaa järjestää.

– Aina niissä nousee esille jotain uutta, jota ei välttämättä keksittäisi vain virkamiesten kesken.

Ala-Hemmilä kannattaa itse uuden koulun rakentamista. VYK-hankeryhmä kehittelee keräämiään ideoita vielä yhdessä seminaarissa valtuuston kanssa, ennen kuin valtuusto tekee päätöksen koulun tulevaisuudesta.

Asikkalan kunta teki viime vuoden tuloksesta 2,4 miljoonan euron investointivarauksen yhteiskoulun peruskorjaukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. Lahden torilla on lähes autiota: tällaista "markkinapäivää" ei ole ennen nähty
  2. Lahtelaiskoulujen etäruokailu kerää vahvasti suosiota – satoja ateriapakkauksia on silti jäänyt jakamatta
  3. Lahden keskustan ilmaiset parkkipaikat tuovat helpotusta ravintoloitsijoille - "Tämä on niin hyvä idea, että tätä kannattaa jatkaa koronan jälkeenkin", sanoo Mamma Marian toimitusjohtaja
  4. Lahden Mukkulan ostoskeskuksen polttajia ei pystytty tunnistamaan videolta – kahden miehen syytteet kaatuivat käräjillä
  5. 1.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Varmistettuja tartuntoja yhteensä 32 - "Sairaalahoitojaksot vaihdelleet muutamasta päivästä useampaan viikkoon"
  6. Mökki ja auto tuhoutuivat tulipalossa Hartolassa
  7. Tuoliltanousu on hyvä jumppaliike seniorille – liikuntaa ei kannata unohtaa, vaikka ryhmätoiminta on tauolla
  8. LASBin päävalmentaja vaihtuu, uusi luotsi löytyi tiimin sisältä
  9. Hämeen poliisi: Koronavirusepidemia näkyy kotihälytyksissä, perheväkivallan lisääntymisestä on jo merkkejä
  10. ESS:n uusi juttusarja äänikirjoista alkaa - ensimmäisessä osassa perinteinen mies ja liberaali nainen ovat avioliiton raunioilla
  11. Poikkeustila iskee urheiluseuroihin – "Varainhankinta ja yhteistyökumppaneiden saaminen on tässä tilanteessa tosi vaikeaa"
  12. Mitkä Päijät-Hämeen ravintolat myyvät nyt aterioita ruoan noutajille tai kotiinkuljetuksella? Keräämme listaa, kerro meille ravintolastasi
  13. Lahden Lähimmäispalvelu perustaa verkkoon Korvikekerhon paikkaamaan kaupunginosakerhojen toimintaa
  14. Vierumäen Metalli konkurssiin – työntekijät lopettaneet jo vuodenvaihteessa
  15. Hollolan tulos ennakoitua vähemmän pakkasella

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.