Savontiellä päästään pintatöihin vasta keskikesällä – routavauriokeväästä tulossa vaikea

Kaupunki höyläsi viime viikolla Savontietä lähes joka päivä. Tällä viikolla katu on jo olluit selvästi paremmassa kunnossa. Sami Lettojärvi

Ari Viuhko

Savontien katuremontin jatkoaikataulu on vielä auki. Viemärityöt Lampikadun ja Rauhankadun välillä voivat jatkua, kun routa on sulanut, mutta pintatöiden kilpailutus on vielä kesken, kertoo kaupungin rakennuspäällikkö Ari Matteinen.

– Alustavasti voi sanoa, että pintatyöt eivät varmaankaan pääse alkamaan ennen juhannusta. Siihen asti Savontien kauppiaat ja yrittäjät saavat toimia ihan rauhassa, sanoo Matteinen.

Savontielle piti alun perin vetää viime syksynä väliaikainen päällyste, mutta kaukolämpötöiden viivästyttyä talvi ehti ensin, ja katu jäi soralle. Viime viikolla yleisnäkymä oli kuoppainen ja kurainen, tällä viikolla jo paljon kuivempi ja sileämpi.

– Katua on koetettu pitää kunnossa höyläämällä, ja viime viikolla siellä käytiin lähes päivittäin. Tilannetta seurataan edelleen, ja kun siihen tulee kuoppia, niin höylä tulee taas pyörähtämään siellä, lupaa kaupungin katuyksikön työnjohtaja Jouko Rajajärvi.

Myös kaupungin asfalttikadut kaipaavat keväthoitoa. Säiltään kaksijakoinen talvi näyttää aiheuttavan harvinaisen pahat routavauriot.

Katujen hiekanpoisto alkoi maanantaina ja kestää noin neljä viikkoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  2. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  3. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  4. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  5. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  6. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  7. On pakko painaa pitkää päivää – elokuvantekijöillä on nyt kiire kuroa umpeen koronaepidemian sotkemia aikatauluja
  8. FC Kuusysissä pelaavat Venla ja Maija Meronen tähtäävät liigapelaajiksi – mahdollinen kohtaaminen olisi uusi kokemus aina samalla puolella pelanneille siskoksille
  9. Jussi Eerikäisen Vierailija-kolumni: Iällä on väliä – valitettavasti
  10. Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille
  11. Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  12. Lukijalta: Omaishoitajien asemaa on välttämätöntä parantaa
  13. Löysitkö luonnosta kuolleen supikoiran? Ruokavirasto tutkii sille lähetetyistä näytteistä vakavia eläintauteja
  14. Kolumni: Työleiri etsii reippaita tiimipelaajia
  15. Jokelan kartanossa vaihtuvat omistajat – lauantaina pidettiin tyhjennyskirppis, jonne oli tullut väkeä ainakin Espoosta saakka

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.