Lahden Talot palkitsi parhaita työntekijöitä - työn taso noussut vuosi vuodelta

Arkistokuva. Juha Peurala

Emmi Tuomisto

Lahden Talojen kiinteistöhuollon taso on noussut tasaisesti jo vuodesta 2010 asti. Mittaustulokset ovat parantuneet seitsemässä vuodessa 28 prosenttia. Laatupisteiden seuranta on yhteydessä asukastyytyväisyyteen, jota myös seurataan. Lahden Taloissa asuu noin kymmenen prosenttia lahtelaisista.

Lahden Talojen kiinteistöhuollon tuottaa yhteensä viisi yritystä. Parhaat kiinteistöhuollon työntekijät palkitaan joka vuosi. Tänä vuonna parhaasta työpanoksesta palkittiin Aaro Ollikainen, Timo Lehtinen ja Ville Tikkanen. Vaativissa palvelutalokohteissa työskentelevä Ollikainen sai työsuorituksestaan melkein täydet pisteet.

Parhaasta kiinteistösiivouksesta palkittiin Elina Kallio, Sary Pölönen ja Asta Kemppainen. Lahden Talojen kiinteistötarkastaja Satu Airos sanoo, että kiinteistösiivouksen laadulla vaikutetaan suoraan asukaskokemukseen.

– Yleisnäkymä sisääntuloaulaan ja porrashuoneisiin, hissiin sekä yleisiin tiloihin kuten saunoihin vaikuttaa viihtyvyyteen. Myös se vaikuttaa, kuinka puutumme laadun poikkeamiin, esimerkiksi tahallisiin sotkuihin.

Laatupisteiden mittauksessa pisteitä kerätään huolto- ja siivoustoimenpiteiden suorituksista ja tarkastuksilla seurataan muun muassa siisteyttä, yleistä järjestystä, pienkorjauksia, lämmitystä, ilmanvaihtoa ja käyttövesijärjestelmiä sekä turvallisuustekijöitä.

Kaikki kolme kiinteistöhuollon palkittua työskentelevät Alltime Oy:n palveluksessa. Kiinteistösiivouksesta palkitut työskentelevät Palmialla ja Lassila&Tikanojalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  2. Lahden Renkomäessä hurjasteltiin huomattavia ylinopeuksia lauantaina
  3. "Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä
  4. Liiketilaansa laajentavassa Järvisen pyörä ja urheilu -liikkeessä sähköpyörien kysyntä räjähti koronapandemian aikana kasvuun – "Myynti on lisääntynyt merkittävästi"
  5. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  6. Iitin maakuntavaihdoksen vuoksi muitakin rajoja piirretään uudelleen – Hämeeseen saatava lisää poliisimiehiä, sanoo poliisipäällikkö
  7. THL: Suomessa todettu 33 uutta koronavirustartuntaa, kuolleiden määrä kasvoi neljällä
  8. Lakkiaisten ja lukukauden päättäjäisten juhlinta sujui Lahdessa maltillisesti – "Ehkä rajoitukset jonkin verran rauhoittavat"
  9. Lukijalta: Lahden kuninkaalliset Branta Von Leucopsikset
  10. Sunnuntaina on Katja Melkon mahdollisuus kirjoittaa historiaa – suomalaiset naisravivalmentajat ovat nousseet kohti Ruotsin kärkeä
  11. Koronamaskihuijauksista mustan pörssin kauppaan – Rikollisten kekseliäisyys on ennenkin kukkinut kriisiaikoina
  12. "Haluan, että leipomukseni maistuvat parhailta ikinä" – Koronakriisi sai kotileipurit villeiksi, ja nyt leivonnan asiantuntija kertoo syyn
  13. Biojätekokeiluun tullut satoja hakemuksia Päijät-Hämeessä – "Paljon positiivista kaikua"
  14. "Riskinä ovat rasitusvammat" – Salmelan kesässä esittäytyvä Eliya Zweygberg luo tavallisista metalliverkoista ainutlaatuista eläintaidetta
  15. Pyhä-Häkki vie kulkijan suomaisemiin ja vanhan metsän keskelle – metsäsopulikin viihtyy kansallispuistossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.