Legendaarinen ruokabaari siirtyy uusille omistajille: Uudistuksia tulossa

Miska Majaniemi sai houkuteltua kumppaninsa Salla Huttusen ravintolan pitäjäksi. Katja Luoma

Emmi Tuomisto

Merja Ikosen aamu alkoi perjantai samoin, kuin hänen aamunsa ovat alkaneet viimeiset 20 vuotta, kymmenen kuukautta ja kymmenen päivää. Hän tuli kello 4.45 ravintolaansa Jännä-Jussiin ja alkoi valmistella päivän ruokia. Maanantaina Ikonen ei enää tule Jännä-Jussiin. Ravintola sai perjantaina uudet omistajat.

Miska Majaniemi ja Salla Huttunen ovat Jännä-Jussin kuudennet omistajat. Ravintola on toiminut samalla nimellä jo yli 60 vuotta.

– Laitoin ravintolan myyntiin tasan vuosi sitten. Eläkeikä alkaa lähestyä, enkä tiennyt, miten nopeasti ravintola menisi kaupaksi. Parempi laittaa hyvissä ajoin, Ikonen kertoo.

Kulmakivenä kotiruoka

Entinen kanta-asiakas Jyrki Linnavuori kävi kiittämässä ja hyvästelemässä entistä yrittäjää Merja Ikosta vuosien työstä. Katja Luoma

Nopeamminkin Ikonen olisi saanut ravintolansa myytyä, sillä kyselijöitä riitti. Ikonen halusi kuitenkin löytää paikalle omistajat, jotka kunnioittavat ravintolan perinteitä, eivätkä muuta sitä kebab-paikaksi.

Majaniemi on ammatiltaan ravintolakokki ja haave omasta pienestä ravintolasta oli kytenyt jo vuosia. Jännä-Jussi vaikutti heti sopivalta.

– Edelleen ravintolassa tullaan tarjoilemaan hyvää puhdasta kotiruokaa. Kaikki tehdään itse alusta asti, Majaniemi sanoo.

Jännä-Jussin vanhat annokset säilyvät retrolistalla. Niiden oheen tulee salaattibaari ja kiertävä lounaslista, kuten nykyäänkin. Ja edelleen lounaat tuodaan keittiöstä suoraan pöytään. Moni mieltää Jännä-Jussin työmiesten ruokalana, mutta sieltä on jo pitkään saanut myös kevyempää lounasruokaa ja moni toimistotyötä tekevä nainenkin siellä käy.

Uusia makuja

Kotiruokaa kotoisassa ympäristössä. Katja Luoma

Majaniemi ja Huttunen aikovat uudistaa Jännä-Jussin ilmettä, mutta kotoisa mummolamainen tunnelma säilytetään. Edellisen kerran ravintolaa remontoitiin kymmenen vuotta sitten. Jo silloin asiakkaat olivat huolissaan siitä, säilyvätkö lamput ja ruokalistataulu. Säilyivät ne, ja säilyvät nytkin.

– Myöhemmin meillä on ajatuksena kokeilla iltatoimintaa. Ajatuksena on ottaa pöytävarauksia ja tarjoilla kolmen ruokalajin illallinen. Siellä voisi olla myös makuja maailmalta. Ja valkoiset pöytäliinat, Majaniemi sanoo.

Tarina jatkuu

Ravintolaa uudistetaan, mutta mummolamainen tunnelma halutaan säilyttää. Katja Luoma

Ikonen kertoo olevansa tyytyväinen siitä, että ravintola jää innokkaiden nuorten käsiin. Viimeinen päivä on sisältänyt niin onnen kuin haikeudenkin kyyneleitä. Moni pitkäaikainen asiakas on tullut hyvästelemään Ikosen lämpimin halauksin. Laakereilleen Ikonen ei aio jäädä lepäilemään, vaan hän aloittaa kohta uudessa työssä Kinnarin tilan Pioni ja Piironki -kahvilan keittiössä.

– Tarkoitus ei ollut mennä heti töihin, mutta ihan työpaikka tuli vastaan. Osa-aikatyö on kevyt laskeutuminen kohti eläkettä, Ikonen sanoo.

Ravintolan pitäminen on muuttunut 20 vuoden aikana hurjasti, ja kilpailu on kovaa. Majaniemi ja Huttunen uskovat kuitenkin, että laadukas kotiruoka ja pitkät perinteet kantavat seuraavatkin 20 vuotta.

– Tässä on sitten pojalle paikka, Majaniemi suunnittelee.

Sitä kohti onkin hyvä tähdätä. Nuori herra Pablo Majaniemi kun on vasta kolmen kuukauden ikäinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaikkein huono-osaisimmille maksettavassa tuessa isot alueelliset erot – kärjessä on niin pieniä kuntia kuin suurimpia kaupunkeja ja maakunnista Uusimaa
  2. Sadan asiantuntijan joukko tunnisti 17 ratkaisua, jotka Lahden on välttämättä tehtävä noustakseen koronakriisistä
  3. Kysymys ja vastaus: Miksi hyvinvointyhtymän ja THL:n koronavirusluvut eroavat toisistaan?
  4. Omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Orimattilassa
  5. Lastenleirillä mennään lasten ehdoilla - "Emme opeta, että tämä on valssinaskel, vaan heitä tutustutetaan luovaan toimintaan"
  6. Poliisi taltutti päihtyneen kuskin kaasusumuttimella Päijät-Hämeen keskussairaalalla
  7. 4.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Yksi uusi tartunta, yksi potilas tehohoidossa
  8. Lahtelainen Assi Jokivirta jätti kampaajan työnsä ja lähti tavoittelemaan unelmiaan: nyt hän auttaa ihmisiä rentoutumaan
  9. Lahdessa kokeillaan uusia tölkki- ja pullotelineitä, ensimmäiset viisi tilattu tällä viikolla
  10. Kysymys ja vastaus: Miksi Lahden uimahallit pysyvät suljettuina?
  11. Siviilipalveluksen koulutusjakso siirtyi koronan vuoksi verkkoon – "Etäkoulutettaviin eriin otetaan sellaisia velvollisia, joilla on tiedossa oleva työpalveluspaikka"
  12. Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen on erotettu eduskuntaryhmästä
  13. Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan autokaupat yhdistyvät
  14. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  15. Päihtyneet kuskit jäivät kiinni kahdesti samana päivänä Päijät-Hämeessä – autossa ei ollut tuulilasia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.