Lahden seudun bussireittien uudistamisesta yli 1 700 vastausta – "Hollolasta, Karistosta ja Nastolasta runsaasti kommentteja"

Reittiuudistuksen tavoitteena on kasvattaa matkustajamääriä ja parantaa joukkoliikenteen kustannustehokkuutta. Sami Kuusivirta

Vili Uuskallio

Asukkailta on saatu runsaasti palautetta Lahden seudun bussilinjojen uudistamisen pohjaksi. Lahden seudun liikenne on kerännyt runkolinjasuunnitelman tueksi matkustajien kokemuksia asiakaskyselyllä.

– Vastauksia saatiin ihan mukavasti. Nettikyselyyn ja Lahti-pisteeseen tuli yhteensä 1 232 vastausta. Busseissa kerätään 500 vastausta, ja kyselyt ovat vielä käynnissä. Heinolasta ja Hollolasta ei ole vielä saatu kaikkia paperilomakkeita. Ensi viikolla on koko paketti kasassa, LSL:n joukkoliikennesuunnittelija Maria Niemi kertoo.

Verkkokyselyssä vastaajilla oli mahdollista tehdä karttamerkintöjä, joita kertyi lähes 3 700 kappaletta.

– Avoimissa vastauksissa näkyvät tietyt seudut, joilla on oltu aktiivisia. Linjalta 4 kaikkine variaatioineen saatiin 277 vastausta. Hollolasta, Karistosta ja Nastolasta on tullut runsaasti kommentteja.

Runkolinjoja ja citylinjoja

Vastauksia ei ole vielä ehditty analysoida.

– Jonkinlainen kooste saadaan ensi viikolla. Esimerkiksi karttavastaukset pidetään suunnittelutyön tukena. Niitä käydään tarpeen mukaan suodattamassa ja katselemassa lisää.

Uudet bussireitit ja aikataulut suunnitellaan tämän vuoden aikana. Tavoitteena on kasvattaa matkustajamääriä ja parantaa joukkoliikenteen kustannustehokkuutta. Uudet linjat otetaan käyttöön vaiheittain nykyisten liikennöintisopimusten päättyessä vuosien 2019–2022 aikana.

Lahden seudun joukkoliikenteessä kulkee jatkossa runkolinjoja, joilla busseja kulkee tiheällä vuorovälillä ja suorinta reittiä. Runkolinjoja palvelee joukko liityntäliikennelinjoja sekä busseja pienemmällä kalustolla liikennöitäviä citylinjoja.

Linjojen suunnittelussa määritellään, kuinka usein ja mihin kellonaikaan bussit kulkevat. Samalla annetaan suosituksia kävelymatkoista pysäkille, matka-ajasta, vaihdoista ja bussikalustosta.

Niemen mukaan vielä on liian aikaista ennakoida muutoksia.

– Nyt on analysoitu nykytilannetta, katsottu asukasmääriä ja muita tilastoja. Muutokset on huomioitava. Esimerkiksi Karistossa on paljon lapsiperheitä ja yläkoululaisia. Bussireitit mietityttävät alueen asukkaita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  3. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  4. Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Vesikkelit ovat muuttaneet käsitystämme elimistön toiminnasta"
  5. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  6. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  7. Yön uutiskooste: Korona-aikana iso riski ulkomaanmatkan peruuntumisesta - pakettimatkan rahat varmimmin takaisin
  8. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  9. Saara Larkion Esalainen: Vaalityö on jo alkanut ja Trumpin henki haisee mastokaupungissa asti
  10. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  11. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  12. Koronakriisi on kurittanut nuoria pahemmin kuin muuta väestöä – Nuorisotyöttömyys kaksinkertaistui
  13. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  14. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"
  15. Pääkirjoitus: Vääksyn yhteiskouluhankkeella pitkä puinti, mutta selvä päätös

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.