IS: Miss Suomi -semifinalistien joukossa kaksi lahtelaista missiehdokasta

Anne Honkanen

Miss Suomi 2018 -semifinalistit on valittu, kertoo Ilta-Sanomat. Semifinalistien joukossa on myös kaksi lahtelaista kisaajaa, Sara Ahola, 21, ja Alina Voronkova, 23. Lahdessa asuva Voronkova on kotoisin Pertunmaalta.

Semifinalisteja on 20. Heistä finaaliin valitaan 10 kilpailijaa.

Miss Suomi -kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1931.

Viime vuonna Miss Suomeksi valittiin Michaela Söderholm.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  2. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  3. Kello 10 se avautui: Innokkaimmat tulivat jo eilen Kimolan kanavalle – Ari Vilamaa oli yksi ensimmäisistä sululla, yleisöä on kerääntynyt paikalle satamäärin ja veneitäkin on liikkeellä, katso kuvat
  4. Tähtihetket jäivät vähiin, Lahti ja Honka tasasivat pisteet
  5. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  6. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  7. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  8. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  9. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  10. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  11. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen
  12. Katinkullan perustajan Seppo Juurikon, 73, miljoonavelat vanhenivat vasta kuusi vuotta sitten – "En omista edes vaatteita, jotka minulla on ylläni"
  13. Kolme henkilöautoa paloi lunastuskuntoon Heinolassa
  14. Lahden Sykkeen Alko remontoidaan, myymälä suljettuna valtaosan elokuusta
  15. Lahtelaisen kirjailijan Pasi Pekkolan uusi romaani sivuaa #metoo-keskustelua – "Haluan itsekin olla osana sitä keskustelua kirjoittamalla"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.