Kehätien tuleva melu pelottaa patomäkeläisiä - "Myyn taloni kaupungille ja lähden pois"

Patomäkeläiset Liisa Polvela ja Eila Polvela (oik.) viipyivät kehätiekartan äärellä pitkään. Petri Koivisto

Petri Koivisto

Lahden tulevan eteläisen kehätien melu huolettaa patomäkeläisiä, joiden kodit jäävät tien lähelle. Tosin tie painuu tunneliin Patomäen nykyisen kentän kohdalla, mutta se ei riitä poistamaan kaikkien asukkaiden pelkoa.

Alueella jo pitkään asunut Jouni Ailama epäilee, että liikenteen meteli voi kantautua asuinalueelle myös maan alta, jos tunnelin suut on jätetty liian lähelle asutusta. Asia olisi hänen mielestään ollut ratkaistavissa toisinkin.

– Myyn 400 000 eurolla taloni Lahden kaupungille ja lähden pois, jos melua on liikaa, hän lohkaisee.

Eteläistä kehätietä urakoivan rakennusliike Skanskan järjestämä asukasilta keräsi Patomäen kentälle noin 50 henkeä. Tienrakentajilta tivattiin, eikö kehätien ääniä voisi torjua parantamalla melusuojausta. Tätä pidettiin tärkeänä jo sen vuoksi, että asuinaluetta suojannutta puustoa on tulevan kehätien puolelta kaadettu pois.

Meluvallia ei tule

Skanskan projektipäällikkö Janne Tikkamäki huomautti, että tunneli itsessään on jo melusuoja. Maan alla kulkevan liikenteen meteli ei hänen mukaansa ole niin tuntuvaa, että se edellyttäisi varsinaisen meluvallin tekoa.

Tikkamäki piti sen sijaan mahdollisena maa-ainesten kasaamista niin, että se on omiaan vähentämään liikennemeteliä vielä entisestään. Hän muistutti myös, että kehätien nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa.

– Se ei nosta melua niin paljon kuin moottoritienopeus.

Samoin pohjavedet, työmaan aiheuttamat liikennejärjestelyt ja urakan valmistumisajankohta puhuttivat asukasiltaan osallistuneita. Yksi huoli oli kuitenkin ylitse muiden.

– Tulevatko ladut takaisin. Se oli ihan ykkönen ja tosi tärkeä asia, sanoo maisemasuunnittelija Niina Mensonen Pöyry Finland oy:ltä.

Pöyry Finland oy:n maisemasuunnittelija Tarja Kojo (vas.) teki patomäkeläisille selkoa kehätietyömaan vaatimista liikennejärjestelyistä. Petri Koivisto

Katuyhteydet poikki

Patomäen asuinalueen itäpuolitse kulkeva Luhdantaustankatu katkaistaan tunnelityömaan vuoksi autoliikenteeltä. Kevyen liikenteen yhteys kuitenkin säilyy. Patomäentie asuinalueen pohjoispuolella katkaistaan sen sijaan kokonaan. Katuyhteydet sulkeutuvat kesäkuun 6. päivänä. Luhdantaustankadun liikenne siirtyy tilapäisjärjestelyjen ajaksi Uudenmaankadulle.

Patomäen länsipuolinen Porvoonjoentie puolestaan sulkeutuu ensi vuoden syksyllä. Siihen mennessä Luhdantaustankatu on kuitenkin saatu auki.

– Patomäentien avaaminen menee vuoden 2020 kesälle tai syksyyn, arvioi projektipäällikkö Janne Tikkamäki.

Kenttä pois käytöstä

Laaja kenttäalue Patomäen asuinalueen pohjoispuolella poistuu tilapäisesti käytöstä kokonaan, koska puoli kilometriä pitkä betonitunneli kaivetaan sen alitse. Kentän paikalta poistetaan maata kymmenen metrin syvyydeltä ja 60 metrin leveydeltä.

Maamassat siirretään myöhemmin takaisin tunnelin päälle, jolloin uusi kenttä on 1–2 metriä ylempänä kuin nykyinen. Kenttä palaa takaisin samaan käyttöön kuin missä se on nyt. Pysäköintipaikat ryhmitellään nurmialueen reunoille.

Pöyry ja Skanska Infra oy toteuttavat eteläisen kehätien Lahden puoleista osuutta yhteistyössä niinsanotulla allianssimallilla. Hollolan puoleista osuutta urakoi Destia oy. Hollolan Soramäestä Lahden Kujalaan kulkeva kehätie avataan liikenteelle vuoden 2020 lopulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Kesä on käytännössä menetetty": Risteily-yrittäjät ovat kovan paikan edessä, kun kotimaan matkailun nousu ei näy vesimatkailussa
  2. Lahdessa kuvattavan Henkka ja Kivimutka -elokuvaan valitut lapsinäyttelijät selvillä
  3. Kylpylähaaveista Padasjoella luovuttiin: tilalle lomakeskus hotelleineen, ravintoloineen ja 50 hengen lauteineen
  4. 13-vuotias lahtelainen kesäyrittäjä Mikko Merimaa on hoitanut eläimiä koko elämänsä, ja tämä sai hänet hyppäämään kesäksi rengin saappaisiin
  5. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  6. Väsähtänyt kuski kiinnitti poliisin huomion Asikkalassa
  7. Asikkalalainen Meitin Enerkia pyrkii palauttamaan poistuneita linjoja maaseututeille ja nostamaan joukkoliikenteen takaisin suosioon yhden miehen sekä biokaasun voimin
  8. Lahti City palkitsee vuoden keskustateon yleisöäänestyksen perusteella – ehdolla on kymmenen Lahden keskustan elinvoimaa piristänyttä hanketta
  9. Urheiluseuratyöhön liittynyt lahtelainen Markku Hölsö teki heti tärkeän päätöksen, joka olisi muidenkin syytä tehdä
  10. Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista
  11. Nuorten toimintaryhmä Inspis tarjoaa maksutonta musiikillista ohjelmaa kesäviikonloppuisin Pikku-Veskulla – sunnuntaisin kesäteatterilla järjestetään puistokaraoke
  12. Näppikset: Tuli selväksi, että ennen diagnoosin varmentamista ehdin parantua tai kuolla.
  13. "Ajaa voi vaikka työhanskoilla" – maastopyöräilyn aloittamiseen tarvitsee vain kaksi varustetta
  14. Heikki Helinin Vierailija-kolumni: Lahdessa vähemmän työpaikkoja kuin vuonna 1990
  15. Rahtiliikenne kulkee vilkkaasti Saimaan kanavassa, mutta risteilyalusten ja huviveneiden puuttuminen iskee matkailuun – "Tarkoittaa meille tuhansien yöpyjien menetystä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.