Kansanedustaja Skinnari vaatii lisätehoa poliisin huumetyöhön – "Ei tämä ole vain Lahden haaste"

SDP:n kansanedustaja Ville Skinnari toteaa, ettei huumeongelma ole vain Lahden huoli. Mirja Hussain

Nina Räty

Lahtelainen kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) vaatii poliisille aiempaa tehokkaampaa toimintamallia ja uusia keinoja huumeongelmaa vastaan. Hän on huolissaan Lahden huumetilanteesta, mutta kasvavasta ongelmasta muuallakin.

Skinnari tapaa ensi viikolla sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) kanssa edustajat Lahden kaupungilta ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä. Skinnari on itse yhtymän hallituksen puheenjohtaja. Hän on myös jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Poliisin voimavaroja pitäisi Skinnarin mielestä keskittää etenkin verkkoon. Valvontaa ja valeostoja pitäisi hänen mukaansa tehdä siellä myös iltaisin ja öisin, jotta toiminta olisi uskottavaa ja tuloksellista.

– Nuoret ovat netissä, joten poliisin ja ennaltaehkäisevän työn on myös oltava siellä. Tarvitaan poliiseja, jotka voivat täysipäiväisesti syventyä verkon huumekaupan maailmaan. Se vaatii lisäresursseja, Skinnari sanoo tiedotteessaan.

Päijät-Hämeessä on tiivistetty poliisin, sosiaali- ja terveysviranomaisten ja koulujen välistä yhteistyötä. Skinnarin mukaan ennaltaehkäisevä työ on tärkeää, erityisesti kokemusasiantuntijoiden kertoman kautta.

– Ei tämä ole vain Lahden haaste. Huumeiden vastaisen ennaltaehkäisevän työn merkitys korostuu entisestään, koska mikään valvonta ei poista tarjontaa koskaan kokonaan.

Skinnari nostaa hyväksi esimerkiksi ex-jääkiekkoilija Marko Jantusen, joka on kiertänyt eri oppilaitoksissa puhumassa huumehelvetistä selviytymisestä.

– Jantunen on tavoittanut luennoillaan jo 20 000 ihmistä. Kokemusasiantuntijat ovat ehkä parhaita puhumaan aiheesta, koska heidän tarinansa yleensä pysäyttää parhaiten. Heitä tarvitaan ehdottomasti lisää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.