Toukkavauva tutustuu tonttuihin Yli-Marolan kotieläinpihan nukketeatterissa

Taikaovet-nukketeatteriesityksessä tutustutaan arkaan toukkavauvaan nimeltä PiuPau ja sitä auttaviin tonttuihin. Serafina Kinnar

Marjaana Lahola

Lahtelaisella Yli-Marolan kotieläinpihalla palataan kesällä nukketeatterin pariin. Talliteatterin valtaa 4.–16.6. Nukketeatteri Niveltämön Terhi Tuomikon nukketeatteriesitysTaikaovet.

Arasta toukkavauvasta nimeltä PiuPau kertova näytelmä on nukketeatteritaiteilija Tuomikon sooloesitys.

Esityksessä pieni, hidas ja arka toukkavauva PiuPau saa apua tontuilta, kun ei pääse mukaan muiden leikkeihin. Tonttujen taikaovet saavat PiuPaun muuttamaan muotoaan, mutta lopulta esitys haluaa kannustaa hyväksymään itsensä ja muut sellaisenaan.

Esitys on suunnattu 2–10-vuotiaille, ja sen nuket ovat Serafina Kinnarin käsialaa. Musiikin on tehnyt Marko Häkkinen.

Aiemmin Terhi Tuomikko on tehnyt muun muassa Lahden Kaupunginteatterillakin esitetyn Siivetön ystävä -nukketeatteriesityksen. Yli-Marolan kotieläinpihalla puolestaan esitettiin nukketeatteria viimeksi Tallikesän ensimmäisenä kesänä vuonna 2015 esityksellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaislähtöinen Anu Kuivalainen sai idean kehuttuun dokumenttiinsa omasta viidenkympin kriisistään – "Rupesin miettimään pitkää parisuhdetta eläneenä, kuinka kauan siinä on vielä kivaa"
  2. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  3. Pajulahden Masto cupiin osallistuu yli 2 500 jalkapalloilijaa – avausottelussa vastustajansa kaataneen FC Folkin pelaajat saapuivat Lahteen Haapavedeltä asti
  4. Yhdessä työt ja yöt – Virpi Kesonen ja Ilkka Koskinen vaalivat Lahden upseerikerhon perinteikästä miljöötä
  5. Yön uutiskooste: CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin
  6. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  7. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  8. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  9. Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?
  10. Fyysisempi, tasaisempi ja kypsempi Iikka Kangasniemi palasi Isku Areenaan jälleen Pelicansin riveihin – "Pyrkimykseni on pelata hyvällä tasolla entistäkin tasaisemmin"
  11. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  12. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  13. Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa
  14. Lahti on saanut etäkoulukevään jäljiltä 1,5 miljoonaa oppimisen tukemiseen – avustus käytetään tukiopetukseen ja uusien opettajien palkkaamiseen
  15. Anssi Tikanmäki soittaa Sysmässä Maisemakuvia Suomesta – artisti sai kultalevyn sooloalbumistaan 36 vuoden jälkeen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.