Paistaako aurinko, tekeekö mieli kahville? Poimimme neljä kesäistä kahvilaa Päijät-Hämeestä

Päijät-Hämeessä riittää kesäisiä kahvittelupaikkoja niin kaupungissa kuin maaseudullakin. Kahvin, leivonnaisten ja jäätelön lisäksi tarjolla voi olla vaikkapa eläinten rapsutusta tai mahdollisuus käsityö- tai sisustustavaraostoksiin.

Poimimme neljä erilaista vaihtoehtoa kesäisiin kahvihetkiin.

Olgan farmilla rapsutellaan eläimiä

Näyttelijä-tuottaja Olga Temosen ja ohjaaja-tuottaja Tuukka Temosen kesäharrastus, kotieläinpiha Olgan Farmi, aloittaa tänä vuonna Iitissä kolmannen kesänsä.

Kahvittelupaikka sopii eläinten ystäville, sillä kotieläinpihalla on kesällä hevosia ja poneja, lampaita ja vuohia, lehmä ja aasi, ankkoja, kanoja ja kaneja ja lisäksi alpakoita. Osaa eläimistä pääsee rapsuttelemaan, ja päivittäin on tarjolla talutusratsastusta. Kotieläinpihalle on pääsymaksu.

Kotieläinpihaan kuuluva kahvila toimii vuosisadan alussa rakennetussa hirsimökissä. Tarjolla on jäätelöä sekä Olga Temosen resepteillä tehtyjä leivonnaisia, kuten pullaa, suklaakakkua ja porkkanakakkua.

– Valikoima on suppea, sillä leivomme joka aamu itse kaikki leivonnaiset, ruokakirjojakin kirjoittanut Temonen kertoo.

Tänä kesänä uutuutena on myös paksuja belgialaistyyppisiä vohveleita.

– Ostin hirvittävän ison ja painavan belgialaisvohveliraudan, joten ne tulevat kokeiluun, Temonen naurahtaa.

Artesaanijäätelöä pikkusaarella

Myllysaaren Kommodori Lahden Jalkarannassa toimi pitkään tilausravintolana. Uusien yrittäjien myötä kahvila-ravintolaan on kuitenkin päässyt hetken mielijohteestakin. Kommodori toimii toista vuotta peräkkäin kesäravintolana, jonne pääsee myös kahville.

Yrittäjä Ismo Siitonen kertoo, että tarjolla on à la carte -listan lisäksi yrityksen omia, Bus Gelaton italialaistyylisiä artesaanijäätelöitä, itse tehtyjä leivonnaisia ja pikkusuolaisia. A-oikeudet löytyvät, ja juhliakin on mahdollista järjestää. Suunnitteilla on myös erilaisia tapahtumailtoja.

Rakennus ja sen ympäristö saavat kesäksi uutta ilmettä. Julkisivua ehostetaan, ja samalla remontoidaan laiva-, vene- ja saunalaituria. Käytössä on lisäksi vierasvenelaituri.

Siitonen kertoo, että suunnitelmissa on saada saareen muutakin vene- ja laivaliikennettä, kunhan laiturit on kunnostettu noin kesän puolivälissä.

– Ajatuksena on, että laituriin tulisi reittilaivureita vaikka niin, että Enonsaari, Messilä, Myllysaari ja satama olisivat samaa rundia, Siitonen kuvailee.

– Toivomus on myös saada pienempiä laivoja ajamaan sataman ja Myllysaaren väliä. Sitten asiakas pääsisi taksiveneellä satamasta Myllysaareen ja takaisin.

Kahvia ja leivonnaisia maalaisympäristössä

Maaseutumaisemassa vilkkaan mökkitien varrella, Kurhilan kylässä Asikkalassa sijaitsee Hanne Perttulan pyörittämä kahvila ja puoti HilleRin. Se on auki ympäri vuoden, mutta heinäkuun ajaksi aukioloajat pitenevät.

– Kesällä paikka on parhaimmillaan, kun pääsee pihalle istuskelemaan kahvikupin kanssa. Maalaisympäristö on täällä se juttu: on myös sielunruokaa, Perttula kuvailee.

Kahvila on vanhan kaupan pihapiirissä ja toimii nykyisissä tiloissaan nyt toista vuotta. Maalaistunnelmaa tuo myös mahdollisuus eläinten rapsutteluun – pihapiirissä nimittäin asuvat vuohet Köpi ja Kale sekä puput Vilma ja Valma.

– Kohtapuoliin tänne pitäisi tulla muutama kananenkin, Perttula lupailee.

Puodissa myynnissä on esimerkiksi sisustustavaraa. Kahvilaan tulossa on myös uutta: lämpimiä suolaisia makeiden leivonnaisten lisäksi.

Tarjolla on esimerkiksi lämmintä leipää, munakkaita, juustokakkuja, muffineja ja suklaakakkuja.

Taidetyöpajoja Mukkulan rannassa

Lahdessa Mukkulan rannassa aloitti kesäkuun alussa toisen kesänsä Painovoima Bitesin kahvila. Tarjolla on esimerkiksi itse tehtyjä leivonnaisia sekä käsintehtyjä paikallisia tuotteita. Kahvila on kesällä auki päivittäin, talvella viikonloppuisin.

– Syksyllä ollaan auki niin pitkälle kuin kelejä riittää ja toimintaa voidaan pitää, kuvailee taiteilijayhdistys Painovoiman toiminnanjohtaja Pekka Litmanen.

Kahvilaa pitää taiteilijayhteisö, joka pyörittää myös Sammonkadulla sijaitsevaa Painovoima-pajaa. Litmasen ja toisen aktiivin Riikka Mäkelän mukaan ytimessä on kahvilan ympärillä tapahtuva muu toiminta. Viime kesänä kahvilalla järjestettiin esimerkiksi taidetyöpajoja, vauvojen värikylpyjä ja satujoogaa.

Tänä kesänä taidetyöpajat jatkuvat ja runsastuvat, minkä lisäksi uutena tarjolle on tulossa esimerkiksi yrttienistutuskursseja. Peleistä innostuneille on tarkoitus tarjota esimerkiksi petankki- ja mölkkyvälineitä. Suunnitteilla on myös neppausrata koko kesän ajaksi.

– Tarkoitus on, että paikka on mahdollisimman yhteisöllinen. Idea on, että kahvilapuoli ja tapahtumat ovat yhtä ja samaa. Bites on syntynyt Sammonkadun taiteilijayhteisön ja yhteisöllisyyden ajatuksen kautta. Se toimii kaupunkiaktiivien kotipesänä ja on yksi näyteikkuna lahtelaisesta osaamisesta ja yhteisen tekemisen paikka, Litmanen kuvailee.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut