Hello! Kesäterassi jouduttiin avaamaan keskeneräisenä - liikkuvia terasseja vain muutama Suomessa

Terassilla on lupa tämän kesän lisäksi kolmelle seuraavalle. Atte Pöytäkangas

Atte Pöytäkangas

Lahden kauppatorille avattu uusi Hello! Kesäterassi ei ollut vielä täysin valmis avajaisten alkaessa torstaina iltapäivällä kello 16. Vessan lisäksi visuaalinen ilme on edelleen keskeneräinen. Ravintolan yrittäjän Martin Mustosen mukaan kaiken pitäisi olla valmista näinä päivinä.

- Konttiin tuli aika nopeita muutoksia meillekin kaupungin suunnasta. Meidän alkuperäinen ajatus ei tyydyttänyt muistaakseni kaupunkikuvaryhmää, Mustonen kertoo Radio Voiman haastattelussa.

Vastaavia liikkuvia terasseja löytyy Mustosen mukaan Euroopaasta, mutta Suomesta niitä löytyy vain muutamia. Hän toivoo myös, että yrittäjät ja kaupunki yhdessä rohkaistuisivat luomaan lisää samankaltaisia ratkaisuja.

- Minun puolesta olisi enemmän kuin suotavaa, että tähän tulisi saman tyylisiä toimijoita enemmänkin, että me alettaisiin oikeasti muistuttaa Eurooppaa.

Kuuntele Radio Voiman haastattelusta myös, mitä Mustonen on oppinut yrityssaneerauksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Historiallinen Paimenkallio halutaan herättää henkiin Heinolassa
  2. Turo's Hevi Gee sai alkunsa Lahden Torven pikkujouluista – "Ihan samat kohdat naurattivat tai aiheuttivat myötähäpeää kuin silloinkin", muistelee Orimattilassa asuva bändin entinen laulaja Hara Laukkanen yli 30 vuotta myöhemmin
  3. Valenuuska voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen – "Niistä voi seurata nikotiinin yliannostus"
  4. Uudet tutkat hillitsevät liikennettä Nelostiellä - nopeusrajoituksia noudatettu aiempaa paremmin
  5. Näppis: Keskustan nopeusrajoitus 40 km/h on ihan sopiva, mutta kukaan ei kontrolloi
  6. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  7. "Extreme-lajit ovat aina olleet minun mieleeni" – lahtelaislähtöinen Tommi Sjelvgren on pelannut 12 vuotta ammatikseen jääkiekon alalajeja
  8. Tiedätkö, missä aikuinen saa skuuttailla? Suositun kulkupelin säännöt tunnetaan heikosti
  9. Tuoksuttomuus ja hyvä imeytyvyys ovat arvostettuja ominaisuuksia käsideseissä, joita koronakevät toi markkinoille jopa 200 uutta – tässä jutussa testissä kuusi erilaista käsihuuhdetta
  10. Sädehoitoa saavien määrä kasvanut viime vuosina Lahdessa – syksyllä kaupungissa on käytössä uusi sädehoitolaite
  11. Kaura- ja ruiskuitu vähensivät lihomista – "Erilaisilla kuiduilla on hyvinvointiimme erilaisia vaikutuksia"
  12. Kiireettömästi uudistunut Audi on kasvattanut kokoa, mutta sillä on tutut geenit
  13. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  14. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"
  15. Lintumaalaukset ihastuttavat kävijöitä navettagalleriassa Asikkalassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.