Iitin kylärallin erikoiskokeissa testattiin kisailijoiden paikallistuntemusta, tasapainoa ja lypsämisnopeutta – katso kuvat

Miro, Juha ja Patrik Haukkavuori pähkäilivät Kausalassa KymiRingiä käsitteleviä kysymyksiä. Mirja Hussain

Janne Nieminen

– Kädet puutuvat jo! toteaa artjärveläinen Ari Anttila Iitin Perheniemessä lauantaina. Hän on suorittamassa Iitin kyläralliin kuuluvan erikoiskokeen tehtävää, jossa mitataan "agrikulttuurista käsinäppäryyttä." Käytännössä kilpailijan pitää lypsää lypsysimulaattorilla ämpäriin vettä niin paljon, kuin kahdessa minuutissa ehtii. Aikarajan umpeuduttua tuomari julistaa tuloksen: 1,5 litraa ja täydet pisteet!

– Käsivarsia hapottaa. Liike tuntui oudolta, kun siihen ei ole tottunut. Monta kymmentä vuotta sitten olen lypsänyt lehmiä, Anttila naureskelee.

Valtakunnalliseen Avoimet kylät -päivään linkittyvä kyläralli järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Autokuntia varten oli kaikkiaan 9 erikoiskoepistettä, joissa kilpailijat suorittivat erilaisia pisteytettäviä tehtäviä. Joukkueessa sai olla osallistujia sen verran kuin auton kyytiin lain puitteissa mahtuu, ja erikoiskokeiden suoritusjärjestys oli vapaavalintainen.

– Mietimme, miten saisimme kannustettua kyliä yhteistyöhön, valottaa Kymenlaakson Kylät ry:n Leena Borg tempauksen taustoja. Hänen mukaansa kylärallin voittaja palkitaan esimerkiksi Kymiringin esittelykierroksella.

– On myös Kouvolan lakritsia, paikallista hunajaa ja lippuja Iitin musiikkijuhlille.

Myös ulkopaikkakuntalaisia osallistui

Perheniemen pisteellä pääsi myös poniajelulle. Mirja Hussain

Kaikkiaan kyläralliin osallistui reilut kolmekymmentä autokuntaa, joiden joukossa oli kaiken ikäisiä ja myös ulkopaikkakuntalaisia osallistujia. Borgin mukaan toiset kilpailijat olivat panostaneet ulkoasuunsa ja ajoneuvojen varusteluun. Kylien raiteilla näkyi esimerkiksi rallikypäräisiä ja spiderman-asuisia kilpailijoita.

– Yhdellä autokunnalla oli hinattava sauna perässä. On myös reipas opiskelijaporukka haalareissaan. Tyylipistevoittaja voi olla vaikea valita.

Erikoiskoepaikoilla oli päivän aikana lisäksi erilaista oheisohjelmaa. Perheniemessä sijaitsevalla Haaviston seuratalolla pidettiin esimerkiksi vanhojen esineiden huutokauppaa.

Älynystyrät ja tasapaino testissä

Perheniemen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Tähtinen tuomaroi Haaviston seuratalon luona pidettyä erikoiskoetta. Mirja Hussain

Rallipisteillä mitattiin esimerkiksi eläin- ja ympäristötietämystä sekä tuntemusta Iitin historiasta ja KymiRingin radan teknisistä ominaisuuksista. Jokuen erikoiskokeessa kilpailijat pääsivät kokeilemaan tasapainoaan vesillä. Tehtävänä oli tehdä järvellä lenkki sup-laudalla meloen tai hieman helpotettuna soutuveneellä soutaen. Iittiläinen Veikko Ojala nousi ennakkoluulottomasti sup-laudalle ja teki onnistuneen kierroksen laudan päällä polvillaan meloen.

– Saat täydet pisteet, jos nouset loppusuoralla seisomaan, huikkasi tehtävää tuomaroinut Tero Heinola.

– Älä unta näe, Ojala totesi, mutta kohottautui kuitenkin seisoma-asentoon laudan päälle ennen kuin nousi kuivana takaisin laiturille.

– Käännös oli hieman hankalaa, mutta suoralla osuudella meni paremmin.

Kuplavolkkarilla yhdessä Rauno Tuomisen kanssa rallia kiertäneelle Ojalalle oli jäänyt muista erikoiskokeista mieleen etenkin lypsämistehtävä.

– Väittivät, että 1,5 litraa sain aikaiseksi.

Kaksikko oli lauantaipäivänä sitä mieltä, että kaikki yhdeksän erikoiskoetta käydään läpi.

– Totta kai, kun kerran on lähdetty asialle.

Veikko Ojala sai sup-lautailustaan täydet pisteet. Mirja Hussain
9-vuotiaat Iida Riitala ja Maksimus Heinola myivät itse perustamassaan kojussa kylärallia kiertäneille esimerkiksi kastematoja, saunavihtoja ja kaarnalaivoja. Mirja Hussain
Ari Anttila kuittasi lypsämisellään tuomaristolta täydet pisteet. Mirja Hussain
Kyläralliin osallistui yli 30 autokuntaa. Mirja Hussain

Tapahtumapäivä

Avoimet kylät

Vuodesta 2015 asti järjestettynä valtakunnallisena tapahtumapäivänä kylät järjestävät erilaista ohjelmaa. Tapahtumapäivään osallistui tänä vuonna yli 500 kylää ympäri Suomen. Päijät-Hämeessä järjestettiin yli 30 erilaista tapahtumaa. Lahdessa järjestettiin kyläpäivän kunniaksi esimerkiksi höyryjunamatka Heinolaan. Raidematkan pääsee tekemään myös sunnuntaina 10.6. Esimerkiksi Hollolan kirkonkylällä järjestettiin sahtikilpailu, Urajärven kartanolla pidettiin avoimia ovia, Vierumäellä vietettiin rautatiepäivää ja Orimattilassa esiteltiin villiyrttejä. Avoimet kylät -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Kylät ry ja maakunnalliset kyläyhdistykset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kokemus takaa pärjäämisen renkinä maatiloilla – 13-vuotias kesäyrittäjä Mikko Merimaa nauttii uusien ihmisten tapaamisesta
  2. Kylpylähaaveista Padasjoella luovuttiin: tilalle lomakeskus hotelleineen, ravintoloineen ja 50 hengen lauteineen
  3. "Kesä on käytännössä menetetty": Risteily-yrittäjät ovat kovan paikan edessä, kun kotimaan matkailun nousu ei näy vesimatkailussa
  4. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  5. Asikkalalainen Meitin Enerkia pyrkii palauttamaan poistuneita linjoja maaseututeille ja nostamaan joukkoliikenteen takaisin suosioon yhden miehen sekä biokaasun voimin
  6. Yön uutiskooste: Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista
  7. Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  8. Rahtiliikenne kulkee vilkkaasti Saimaan kanavassa, mutta risteilyalusten ja huviveneiden puuttuminen iskee matkailuun – "Tarkoittaa meille tuhansien yöpyjien menetystä"
  9. Henkilöauto ja moottoripyörä törmäsivät Iitissä
  10. Pääkirjoitus: Poliisihallitus esittää toimintavalmiuteen uusia tavoiteaikoja viidellä portaalla
  11. Anna-Tuulia Hautalan Esalainen: Enää ei auta muuttaa maalle meteliä pakoon
  12. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  13. Kiireinen kuski kaahasi kahtasataa Nelostiellä Lahdessa
  14. "Ajaa voi vaikka työhanskoilla" – maastopyöräilyn aloittamiseen tarvitsee vain kaksi varustetta
  15. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.