Markku Koskinen vahvistaa: Kärkölä-ryhmä virittelee yhteistyötä Liike Nytin kanssa

Kärkölä-ryhmän johtaja, pormestari Markku Koskinen myöntää, että heillä on Liike Nytin kanssa yhteisiä nimittäjiä. Mirja Hussain

Markus Luukkonen

Heinolalainen Parempi Heinola -yhdistys liittyy uuteen poliittiseen Liike Nytiin ja samalla vaihtaa nimensä Liike Nyt – Heinolaksi. Kyseessä on ensimmäinen Harry Harkimon ja Mikael Jungnerin tunnetuksi tekemään liikkeeseen liittyvä paikallisyhdistys.

Aiheesta kertoi ensimmäisenä Yle.

Harkimon mukaan yhteistyöneuvottelut ovat pitkällä myös Kärkölässä. Harkimo viitannee uuteen Kärkölä-ryhmään, vai mitä, ryhmän puheenjohtaja, pormestari Markku Koskinen?

– Ai pitkällä? Sitten joku muu on neuvotellut. En ole itse ollut keskusteluissa mukana.

Koskinen vahvistaa kuitenkin, että muutama ihminen on hänen ryhmästään ollut yhteydenpidossa Liike Nytin kanssa. Keskusteluiden perusteella on sovittu tapaaminen.

Sosiaalisessa mediassa olevan tapahtumatiedon mukaan Mikael Jungner kertoo uuden liikkeen tavoitteista sunnuntaina Kärkölän kunnantalolla. Koskisen mukaan kyseessä on pieni ja avoin yleisötilaisuus.

– Sen syvemmästä yhteistyöstä ei ole ollut puhetta.

Yhteistyötä voisi olla ehdokasasettelussa

Kärkölä-ryhmä oli Päijät-Hämeessä edellisten kuntavaalien suurin yksittäinen ilmiö. Ryhmä syntyi tyhjästä ja kahmi 53,7 prosentin kannatuksen ja valtuuston määräenemmistön pitkälti ääniharavansa Koskisen turvin.

Tarvitseeko ryhmä valtakunnallisia apureita?

– Ehkä emme tarvitsekaan kovalla kiireellä. Aina on kuitenkin mielenkiintoista tutustua muihin poliittisiin ryhmiin ja heidän tavoitteisiinsa.

Koskinen myöntää, että yhteisiä nimittäjiä löytyy.

– Arvomaailmassamme on paljon yhteistä. Puolueiden välinen vastakkainasettelu haittaa nykyisellään päätöksentekoa ja valmistelua.

Käytännössä yhteistyötä voisi olla esimerkiksi vaalien ehdokasasettelussa.

– Yksi sitoutumattomien ongelmista on nimienkeruu. Sekä kunta- että maakuntavaaleissa on nimienkeruuvelvoite, ja se on ollut sitoutumattomille ryhmille aika työläs.

Aiheeseen liittyvää

  1. Parempi Heinola -yhdistys mukaan Liike Nytiin – Harkimon mukaan kiinnostusta on muuallakin, kuten Kärkölässä 14.6.2018 15:54

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut