GF Money vaihtoi toimitusjohtajaa – taustalla irtisanoutuminen ja uupuminen

Kalle Puttonen

Pörssilistautumisensa peruuttanut GF Money on vaihtanut toimitusjohtajaa.

– Kari Keskitalo irtisanoutui yhtiön palveluksesta 5. kesäkuuta. Listautumisprosessiin valmistautuminen kevään aikana oli raskas prosessi ja sen peruuntuminen hänelle luonnollisesti pettymys. Tästä seuranneen uupumuksen vuoksi Kari katsoi parhaaksi irtisanoutua ja ottaa aikaa levolle, kertoo GF Moneyn hallituksen puheenjohtaja Antti Kemppi.

Keskitalon omistama yhtiö on 18 prosentin osuudellaan GF Moneyn suurin yksittäinen osakkeenomistaja.

Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Mikko Mali, yksi GF Moneyn perustajaosakkaista, joka on toiminut yhtiössä aiemmin toimitusjohtajana ja viimeksi lakiasiainjohtajana.

– Mikolla on myös parinkymmenen vuoden mittainen ura eri asianajotoimistoissa ja vahvat näytöt osaamisesta, joten hänen valintansa oli luontevaa, Antti Kemppi perustelee.

GF Money on korkeakorkoisia yrityslainoja ja kuluttajalainoja, "pikavippejä", myöntävä rahoituslaitos. Se kertoi touko-kesäkuun vaihteessa peruuttavansa 21. toukokuuta alkaneen listautumisantinsa, jolla oli tarkoitus kerätä noin 30 miljoonaa euroa.

Peruutuksen taustalla oli Nuorisosäätiön ja sen tytäryhtiöiden esittämä vaatimus purkaa osa asuntokaupoista, joita GF Money on rahoittanut ja joissa yhtiö on ollut yhtenä myyjänä. Kyse oli noin 12 miljoonan euron kaupoista.

Finanssivalvonta ja verottaja ovat iskeneet silmänsä GF Moneyn tapaan kerätä lainattavaksi tarkoitettuja varoja laskemalla liikkeelle äänivallattomia B- ja C-sarjan osakkeita.

Aiheeseen liittyvää

  1. GF Money keskeytti listautumisantinsa - Nuorisosäätiö haluaa purkaa asuntokauppoja 30.5.2018 13:27
  2. Avoimesti ahne "pankki" lainaa rahaa kymmenien prosenttien korolla - kytkyt Lahteen ovat vahvat 24.5.2018 21:18
  3. Nopeasti kasvava varjopankki GF etsii sijoittajia Lahden seudulta 12.5.2015 19:13

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut