Ironmanin jäljiltä jääneet kyltit korjataan viimeistään tänään

Koko pyöräilyreitin osuus suljettiin viranomaisen määräyksestä moottoriajoneuvoliikenteeltä ja ohjattiin kiertoreiteille. Aku Isotalo

Mimmi Pitkänen

Lahdessa järjestettiin lauantaina Suomen ensimmäinen Ironman-triathlontapahtuma. Tapahtuma aiheutti suuria muutoksia liikennejärjestelyihin.

Liikennejärjestelyistä kertovia kylttejä on ollut paikoillaan vielä alkuviikosta tapahtuman jäljiltä. Viimeisetkin kyltit korjataan pois tänään keskiviikkona, kertoo LKJ-palveluiden Janne Melkko.

LKJ on vastannut tapahtuman liikennekylteistä. Parhaillaan aamupäivällä kylttejä korjattiin pois Jalkarannan alueelta.

- Aiemmin ei ole ollut näin suuria muutoksia näin laajalla alueella, joten kylttien korjaamisessa kestää. Kyseessä on sen mittaluokan tapahtuma, Melkko sanoo.

LKJ varasi kylttien purkamiseen kolme päivää. Tilaaja, eli Ironmanin järjestäjät, halusi, että purkutyö suoritetaan normaalin työajan puitteissa. Tämän vuoksi kylttien purkaminen aloitettiin maanantaina.

- Info-tauluissa on kyllä päivämäärät ja järjestäjien pitäisi olla peittänyt kieltomerkit, sanoo Melkko.

Tapahtuman muista kylteistä ovat vastanneet Ironmanin järjestäjät. Ironmanin viestinnästä sanotaan, että jos muita kylttejä on jäänyt tapahtuman jäljiltä, ne korjataan mahdollisimman pian.

Ironman-tapahtuma aiheutti poikkeavia liikennejärjestelyjä niin Lahdessa, Hollolassa kuin Kärkölässä. Koko pyöräilyreitin osuus suljettiin viranomaisen määräyksestä moottoriajoneuvoliikenteeltä ja ohjattiin kiertoreiteille.

Sulkualueella oli 200 liikenteenohjaajaa, ja toimintaa valvoi poliisi.

Kaikkiaan Ironman sujui järjestäjien mukaan mallikkaasti. Tapahtuman alkupuolella ihmisiä kerääntyi sataman rantabulevardille tungokseksi asti. Lue lisää tapahtuman sujumisesta tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.