Ulkomaalaisten osuus kaikista rikoksesta epäillyistä kasvoi Hämeessä

Hämeen poliisille oli kesäkuun loppuun mennessä ilmoitettu 24 500 sellaisesta rikoksesta, jossa rikoksesta epäilty oli tiedossa. Näistä noin 940 tapauksessa epäilty oli ulkomaan kansalainen. Mirja Hussain

Mikko Kivelä

Ulkomaalaisten osuus kaikista rikoksesta epäillyistä kasvoi kuluvan vuoden alkupuoliskolla 15 prosenttia vuoden takaisesta.

Hämeen poliisille oli kesäkuun loppuun mennessä ilmoitettu 24 500 sellaisesta rikoksesta, jossa rikoksesta epäilty oli tiedossa. Näistä noin 940 tapauksessa epäilty oli ulkomaan kansalainen.

Vuosi sitten näitä ilmoituksia oli 27 500, joista 810 tapauksessa epäilty oli ulkomaan kansalainen.

Ulkomaalaisten osuus kasvoi lähes kaikissa rikostyypeissä. Suurinta muutos oli petosrikoksissa, joissa kasvua oli 260 prosenttia (viime vuonna 13 tapausta, tänä vuonna 47).

Kasvu oli tuntuvaa myös seksuaalirikoksissa, 200 prosenttia (7 ja 21 tapausta). Raiskausrikoksissa muutos oli +160 prosenttia (5 ja 13 tapausta).

Huumausainerikoksissa ulkomaalaisten rikoksesta epäiltyjen osuus kasvoi vajaan kolmanneksen.

Pahoinpitelyrikoksissa ulkomaalaisten rikoksesta epäiltyjen osuus laski kymmenisen prosenttia.

Niissä rikoksissa, joissa asianomistaja on tiedossa, asianomistaja oli tänä vuonna viime vuotta harvemmin ulkomaalainen.

Aiheeseen liittyvää

  1. Huumerikosten määrän kasvulle ei näy loppua Hämeessä – alkuvuoden aikana kolmanneksen lisäys
    24.7.2018 13:23
  2. "Lopetettuaan mies komensi minut suihkuun" – lahtelaisnainen kertoo raiskauskokemuksensa
    19.7.2018 6:00
  3. Alamaailma aseistautuu Lahdessakin raskaasti - nämä kahdeksan tapausta jättivät jälkensä rikoshistoriaan
    25.6.2018 18:33
  4. Kun on myyjiä ja ostajia, tavara liikkuu - huumeita yhä useammin myös lapsilla
    5.2.2018 6:00
  5. Lahden kaupunki, Hämeen poliisi ja hyvinvointiyhtymä vaativat huumeidenvastaiseen työhön lisäresursseja - ehdotuksena valtakunnallinen pilotti
    29.5.2018 13:30

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut