Lahti Aqua: Salpausselällä suuret vesivarat, vettä riittää helteelläkin

Lahden seudulla vettä riittää, helteelläkin. Colourbox

Kari Anttinen

Kesäinen helleaalto ja kuivuus eivät vaikuta vedenkäytön ohjeistukseen Lahden seudulla. Vesiyhtiö Lahti Aquan toimitusjohtaja Jouni Lillman kertoo paikallisten pohjavesivarojen olevan suuret.

- Jos vesivarat jossain päin Suomea laskevat metrin, laskevat ne meillä vain kymmeniä senttejä.

Jotkut vesiyhtiöt ovat jo neuvoneet asiakkaitaan vähentämään tarpeetonta vedenkäyttöä (ESS.fi 24.7.). Myös Suomen ympäristökeskuksen hydrogeologi Mirjam Orvomaa kehottaa haastattelussa vähentämään turhaa vedenkäyttöä kaikkialla, vaikka pohjavesien tilanne ei olekaan vielä hälyttävä.

Salpausselän harjussa vesivarat ovat niin suuret, että meillä ei ole tällaista huolta, Lillman sanoo.

- Kuivia kesiä on ollut ennenkin, hän muistuttaa.

Lillmanin mukaan vesivarat ovat jakaantuneet epätasaisesti, Suomessa ja maailmalla.

- Meillä vettä onneksi riittää helteelläkin. Pitää muistaa juoda hyvää hanavettä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.