Ravintola Kanavan Kunkku myytävänä - yrittäjillä kiirettä Lahden kansanopiston remontissa ja bisneksissä

Kanavan kunkku on nyt ollut auki yhdeksän kesää Vääksyssä.

Terhi Säynäjärvi

Asikkalan Vääksyssä oleva kesäravintola Kanavan Kunkku on myytävänä.

– Myös vuokrauksesta voidaan neuvotella, yrittäjä Tom Vasara sanoo.

Hänellä ja vaimollaan SariLiljeblomilla on takanaan yhdeksäs kesä Kanavan Kunkun ravintoloitsijoina. Ravintolan yhteydessä on myös sisustus- ja lahjatavarakauppa.

Välillä ravintola on ollut auki myös talvisin, mutta silloin toiminta ei Vasaran mukaan ole ollut kannattavaa.

– Tilanne voisi olla toinen, jos talvitoiminta pyörisi pelkästään yrittäjävoimin.

Vasara ja Liljeblom haluavat nyt luopua Kanavan Kunkusta, koska heillä on kädet täynnä työtä Lahden kansanopiston rakennuksen remontissa ja liiketoimissa. Pariskunta osti rakennuksen viime vuoden joulukuussa, ja remontti alkoi heinäkuussa, jolloin kansanopisto muutti toisiin tiloihin.

Vasaralla on paljon suunnitelmia kansanopiston varalle. Hän tähtää siihen, että ravintolatoiminta rakennuksessa alkaa pikkujoulusesongin aikaan.

Kanavan Kunkusta on yrittäjän mukaan tullut jo pari tiedustelua.

– Edellytämme, että tuleva yrittäjä jatkaa Kunkku-konseptin mukaisesti pari vuotta. Vapaat kädet saa, jos ostaa kaiken puolella miljoonalla eurolla.

Yrittäjäparilla on myös Tahkolla Syvärin Kunkku -ravintola sekä noin 160 vuodepaikkaa samassa hiihtokeskuksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Poliisi auttaa jengiläisiä irtautumaan kahleista, toiminnan keskiössä keskinäinen luottamus
  2. Hollolassa toivotaan lisäselvityksiä kierrätyspuistosta, vaikutukset luontoon ja alueen asukkaisiin huolettavat
  3. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  4. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata
  5. Pääkirjoitus: Poikkeustila jakoi perheet
  6. Miljoonia euroja jää lahjoittamatta koronan vuoksi – avustusjärjestöt suunnittelevat yhdessä, miten feissarit voivat palata katukuvaan
  7. Mehiläispesien vuokraus kiinnostaa Lahden seudulla – pörriäisten puuhia voi tarkkailla omalla pihalla
  8. Mukkulan poika lähtee haastamaan salibandyväkeä tyhmillä kysymyksillä ja pöllyttämällä ajatusmaailmaa
  9. Hanna Myyrän Esalainen: Ihan kuin olisi ulkomailla kotimaassa
  10. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  11. Palokunta sammutti maastoa Lahdessa, taustalla ehkä nuotioleikit
  12. Entinen kauppiaspariskunta pyörittää Padasjoella tofutehdasta ja kampaamoa, kesällä avataan tehtaanmyymälä ja kahvila
  13. Poliisi mittasi reiluja ylinopeuksia Lahdessa ja Orimattilassa – viikonloppuyö oli poliisin mukaan kiireinen
  14. Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa framilla oli EU – Marinin mukaan jokaisen jäsenmaan on kyettävä tulemaan vastaan
  15. Korona-arki näkyy myös Lahden jätemäärissä – sekajätteen määrä kasvoi, energiajätteen väheni

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.