Ensimmäiset Cheek-fanit saapuivat portille jo varhain – "Tänään nautitaan niin kauan kuin voidaan, sitten vasta itketään"

Venla Tiilikainen, Aino Ikonen ja Maria Nisula olivat portilla ensimmäisinä jonottamassa. He saapuivat Mäkimontulle hieman kuuden jälkeen perjantaiaamuna. Jannika Melkko

Jannika Melkko

Ensimmäisiä Cheek-faneja alkoi saapua Lahden Mäkimontun porteille perjantaina aamukuuden jälkeen.

– Siihen aikaan täällä ei vielä varsinaisesti saanut jonottaa, joten hengasimme tuossa sivummalla, pääkaupunkiseudulta saapunut Maria Nisula sanoo.

Hän tuli paikalle yhdessä Aino Ikosen kanssa. Hieman heidän jälkeensä porteille tuli helsinkiläinen Venla Tiilikainen ja kourallinen muita.

– Tuli vahva tunne, että tänään pitää olla eturivissä. Tuntuu haikealta ja tyhjältä, mutta ymmärrän kyllä Jaren päätöksen. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, Tiilikainen sanoo.

Kaikki kolme ovat fanittaneet Cheekiä pitkään. Nisula ei osaa arvioida, kuinka monta kertaa hän on vuosien aikana käynyt artistin keikoilla.

– Tänä vuonna olemme olleet ehkä noin kymmenellä keikalla. Ei se nyt niin hirveän paljon ole, Nisula sanoo.

Tiilikainen odottaa konsertilta ennen kaikkea hyvää fiilistä.

– Tänään nautitaan niin kauan kuin voidaan, sitten vasta itketään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Paikallispubin kellarista se lähti –  Pienimuotoisesta olutharrastuksesta on kasvanut 25 vuodessa Saimaa Brewing Company, joka tuottaa 1,8 miljoonaa litraa olutta vuodessa
  2. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  3. 17-vuotiaan vastikään saama ajokortti lähti hyllylle Hollolassa
  4. Yhdessä työt ja yöt – Virpi Kesonen ja Ilkka Koskinen vaalivat Lahden upseerikerhon perinteikästä miljöötä
  5. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  6. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  7. Rajoitusten höllentäminen ei tuonut ryntäystä takaisin Veikkauksen pelikoneiden äärelle
  8. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  9. Sään puolesta lomalotto ei suosinut tänä vuonna heinäkuussa lomailleita – yöt olivat Lahdessa viileitä, myös sateita oli tavallista enemmän
  10. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  11. Lahtelaislähtöinen Anu Kuivalainen sai idean kehuttuun dokumenttiinsa omasta viidenkympin kriisistään – "Rupesin miettimään pitkää parisuhdetta eläneenä, kuinka kauan siinä on vielä kivaa"
  12. Valtteri Bottas kurvasi toiseksi Britannian gp:n vapaissa harjoituksissa Silverstonen radalla
  13. Pajulahden Masto cupiin osallistuu yli 2 500 jalkapalloilijaa – avausottelussa vastustajansa kaataneen FC Folkin pelaajat saapuivat Lahteen Haapavedeltä asti
  14. Helleraja rikkoutui Lahdessa lauantaina, myös sunnuntaille luvassa aurinkoa
  15. Kaasujalka oli jälleen raskas Viitostiellä Heinolassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.