Cheekin keikan jälkeen keskustaan jalkautuneet juhlijat työllistivät poliisia lauantaiyönä

Sohvi Auvinen

Poliisilla on lauantai-illan ja yön aikana mäkimontussa Cheekin jäähyväiskeikan alueella ja sen läheisyydessä yhteensä reilu kymmenen tehtävää. Tiedotteen mukaan poliisi otti viisi henkilöä huostaan päihtymyksen takia, jonka lisäksi poliisilla oli alueella ja sen läheisyydessä muun muassa löytötavaroihin liittyviä tehtäviä.

Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin, että lauantaiyö oli poliisille normaalia lauantaita kiireisempi, ja poliisilla olikin illan ja yön aikana Lahdessa yli 150 tehtävää. Poliisi otti muun muassa 20 henkilöä kiinni juopumuksen tai häiritsevän käyttäytymisen takia. Kiinniotot tapahtuivat pääasiassa Lahden keskustan alueella.

Vanhemman konstaapeli Toni Janhusen mukaan suuri tehtävämäärä johtuu osittain siitä, että Cheekin, oikealta nimeltään Jare Tiihosen, keikan katsojat purkautuivat mäkimontusta Lahden keskustan alueelle. Keikkaa oli katsomassa 30 000 ihmistä.

Liikenne sujui Janhusen mukaan keikan jälkeen hyvin, eikä poliisin korviin kantautunut tietoa liikenteestä johtuvista lisäongelmista.

– Ihmiset pääsivät valumaan hyvin alueelta pois ja liikenne sujui ihmismassaan nähden hyvin. Ihan ok suoritus kaikille osapuolille, Janhunen summaa.

Janhusen mukaan lauantai-ilta ja -yö oli poliisin näkökulmasta kiireisempi kuin perjantain vastaava ajankohta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Historiallinen Paimenkallio halutaan herättää henkiin Heinolassa
  2. Turo's Hevi Gee sai alkunsa Lahden Torven pikkujouluista – "Ihan samat kohdat naurattivat tai aiheuttivat myötähäpeää kuin silloinkin", muistelee Orimattilassa asuva bändin entinen laulaja Hara Laukkanen yli 30 vuotta myöhemmin
  3. Uudet tutkat hillitsevät liikennettä Nelostiellä - nopeusrajoituksia noudatettu aiempaa paremmin
  4. Tiedätkö, missä aikuinen saa skuuttailla? Suositun kulkupelin säännöt tunnetaan heikosti
  5. Näppis: Keskustan nopeusrajoitus 40 km/h on ihan sopiva, mutta kukaan ei kontrolloi
  6. Sädehoitoa saavien määrä kasvanut viime vuosina Lahdessa – syksyllä kaupungissa on käytössä uusi sädehoitolaite
  7. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  8. "Extreme-lajit ovat aina olleet minun mieleeni" – lahtelaislähtöinen Tommi Sjelvgren on pelannut 12 vuotta ammatikseen jääkiekon alalajeja
  9. Tuoksuttomuus ja hyvä imeytyvyys ovat arvostettuja ominaisuuksia käsideseissä, joita koronakevät toi markkinoille jopa 200 uutta – tässä jutussa testissä kuusi erilaista käsihuuhdetta
  10. Valenuuska voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen – "Niistä voi seurata nikotiinin yliannostus"
  11. Kaura- ja ruiskuitu vähensivät lihomista – "Erilaisilla kuiduilla on hyvinvointiimme erilaisia vaikutuksia"
  12. Lukijalta: Yhteisyrityksestä syntyvien haittojen torjumiseen eivät riitä hyvätkään digitaaliset palvelut
  13. Kiireettömästi uudistunut Audi on kasvattanut kokoa, mutta sillä on tutut geenit
  14. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  15. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.