Nuori mies kuoli yliajossa Lahdessa - kolme otettu kiinni

STT

Noin 20-vuotias mies kuoli perjantaina illalla yliajossa Lahdessa. Turma sattui Kiveriössä kello 22 ja 23 välillä.

Poliisi otti tapahtuman johdosta kiinni ensin kaksi ihmistä ja lauantaina päivällä myös kolmannen ihmisen.

Hämeen poliisi ei lauantaina kommentoinut tapahtumien kulkua eikä yliajon mahdollista tahallisuutta tutkinnan keskeneräisyyteen vedoten. Poliisi ei kommentoinut sitäkään, tunsivatko kolme kiinniotettua ja yliajossa kuollut mies toisensa entuudestaan.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa. Lisätietoja kerrotaan aikaisintaan ensi viikon alussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. FC Lahden kulmapotkumaestro sai kehut voiton jälkeen – "Jos tuollaisia palloja tulee lisää, kyllä me niistä maaleja tehdään"
  2. Tulevaisuuden keskussairaalalle muurattiin peruskivi koronan vuoksi jälkikäteen Lahdessa
  3. Koiviston auton kuljettajat huolissaan työturvallisuudesta – vain harva matkustaja käyttää maskia: "Olemme kohta kaikki karanteenissa eivätkä bussit kulje"
  4. Lahdessa on nyt poikkeuksellisen paljon rottia – epäsiistit pihat ja jätekatokset houkuttelevat tuholaisia
  5. Tappioton putki jatkuu - FC Lahdelle komea kotivoitto
  6. Lahden Ahkeran 16-vuotias Ilona Mononen kiri komeasti SM-hopealle
  7. Kaksi peräänajoa Nelostiellä, molemmat onnettomuuspaikat raivattu ja liikenne sujuu
  8. Puolustusvoimat ei luovukaan Hälvälän harjoitusalueesta, taustalla "muuttunut tarve"
  9. Fc Lahden otteet pitivät - katso kuvat voittoisasta ottelusta Lahdessa
  10. Käräjäoikeus vangitsi tällä viikolla kaksi lahtelaismiestä epäiltyinä muun muassa pyörävarkauksista – poliisin hallussa on pyöriä, joiden alkuperä ei tiedossa
  11. Lahden eteläisen kehätien varrelle tulee opiskelijoiden suunnittelemaa taidetta – betoni peittyy näyttävillä maalauksilla
  12. Perussuomalaisilla 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  13. Aste räppää Ace Cornerilla lauantaina, Headland siirtyy ensi kesään
  14. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja vaatii valtiolta nopeita työllisyystoimia – "Kriisi on päällä ja työttömyys on 1990-luvun lamavuosien tasolla"
  15. Eläkeputken poisto ja ansiosidonnaisen porrastus VM:n rohtoja työllisyyteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.