Lahden lauantainäyttämö kävi lakkautuksen partaalla, mutta sai kiviä kääntelemällä uuden tekijäjoukon – uutena aluevaltauksena on lyhytelokuva

Lahden lauantainäyttämön tukemaa lyhytelokuvaa kuvattiin maanantaina Torvessa Lahdessa. Elokuva kertoo rap-artistista, joka sekaantuu henkirikokseen. Mirja Hussain

Harrastajateatteriyhdistys Lahden lauantainäyttämö oli jo lakkauttamisen kynnyksellä alkuvuodesta 2017. Toiminnalle ei tahtonut enää löytyä vetäjiä, ja ilman hallitusta yhdistys ei voisi jatkaa.