Matkakysely: Lahti kahdeksanneksi paras kotimaankohde

Kirjoittajan mielestä kaupungissa ei tarvitse edes käydä, sillä aivan kaiken mitä saa kaupungista, saa netistäkin. Sami Kuusivirta

Krista Koivisto

Lahti sijoittui kahdeksanneksi Mondo-lehden top 50 -matkakyselyn parhaat kotimaankohteet -kategoriassa. Sivuilla luonnehditaan Lahden kohteita näin:

- Salpausselän urheilukeskus hyppyrimäkineen on tuttu kaikille talviurheilun ystäville Suomessa. Mutta tiesitkö, että hyppyrimäen juurella on kesäisin maauimala, ja vieressä on äskettäin remontoitu hiihtomuseo? Lahden satama-alue ja sen Sibelius kuuluvat myös kaupungin pääkohteisiin."

Sibeliuksella tarkoitettaneen jutussa Sibeliustaloa, josta loppuosa -talo lienee epähuomiossa tipahtanut pois.

Kategorian kärkipaikkaa jo neljättä vuotta peräkkäin pitää Helsinki, mutta tällä kertaa pääkaupunkimme jakaa ykkössijan hienoisen yllättäjän kanssa: ykkössijalle ylsi nimittäin myös Kotka. Kyselyyn vastanneet kehuivat etenkin Kotkan kaupungin tunnelmaa, joka nousi parhaaksi kotimaankohteista. Myös kaupungin merellisyyttä arvostettiin.

Helsinkiä puolestaan pidettiin parhaana kotimaankohteena luonnonläheisyytensä, kuten saariensa takia, joita on viime vuosina avautunut yleisölle lisää.

Kyselyn vastaukset perustuvat matkailijoiden antamiin suosituksiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Kesä on käytännössä menetetty": Risteily-yrittäjät ovat kovan paikan edessä, kun kotimaan matkailun nousu ei näy vesimatkailussa
  2. Lahdessa kuvattavan Henkka ja Kivimutka -elokuvaan valitut lapsinäyttelijät selvillä
  3. Kylpylähaaveista Padasjoella luovuttiin: tilalle lomakeskus hotelleineen, ravintoloineen ja 50 hengen lauteineen
  4. 13-vuotias lahtelainen kesäyrittäjä Mikko Merimaa on hoitanut eläimiä koko elämänsä, ja tämä sai hänet hyppäämään kesäksi rengin saappaisiin
  5. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  6. Asikkalalainen Meitin Enerkia pyrkii palauttamaan poistuneita linjoja maaseututeille ja nostamaan joukkoliikenteen takaisin suosioon yhden miehen sekä biokaasun voimin
  7. Lahti City palkitsee vuoden keskustateon yleisöäänestyksen perusteella – ehdolla on kymmenen Lahden keskustan elinvoimaa piristänyttä hanketta
  8. Urheiluseuratyöhön liittynyt lahtelainen Markku Hölsö teki heti tärkeän päätöksen, joka olisi muidenkin syytä tehdä
  9. Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista
  10. Nuorten toimintaryhmä Inspis tarjoaa maksutonta musiikillista ohjelmaa kesäviikonloppuisin Pikku-Veskulla – sunnuntaisin kesäteatterilla järjestetään puistokaraoke
  11. Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  12. Heikki Helinin Vierailija-kolumni: Lahdessa vähemmän työpaikkoja kuin vuonna 1990
  13. Rahtiliikenne kulkee vilkkaasti Saimaan kanavassa, mutta risteilyalusten ja huviveneiden puuttuminen iskee matkailuun – "Tarkoittaa meille tuhansien yöpyjien menetystä"
  14. Henkilöauto ja moottoripyörä törmäsivät Iitissä
  15. Pääkirjoitus: Poliisihallitus esittää toimintavalmiuteen uusia tavoiteaikoja viidellä portaalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.