Erja Lyytinen kävi keikalla Lahdessa, sitten alkoi seuraavan levyn joukkorahoituskampanja

Eeva Ristkari

Suomen arvostetuimpiin bluesmuusikoihin lukeutuvan Erja Lyytisen Another World -kiertue pysähtyi Lahdessa Finlandia-klubilla. Luvassa on pari tuntia Lyytisen uutta blues-rockmateriaalia.

Konsertissa kuullaan kappaleita myös uran varrelta sekä roots-musiikin lainahelmiä roots-musiikin. Vajaa viikko sitten Lyytinen julkaisi uuden kappaleen, joka on myös kiertueen nimikkobiisi; .

– Huomenna käynnistyy sitten seuraavan albumin joukkorahoituskampanja, ahkerasti keikkaileva Lyytinen kertoo Radio Voiman haastattelussa.

Radio Voiman haastattelussa blueskitaristi Erja Lyytinen kertoo, minkälainen fiilis jäi, kun hän pääsi kesällä Carlos Santanan kanssa yhdessä lavalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  2. Lahden Renkomäessä hurjasteltiin huomattavia ylinopeuksia lauantaina
  3. Iitin maakuntavaihdoksen vuoksi muitakin rajoja piirretään uudelleen – Hämeeseen saatava lisää poliisimiehiä, sanoo poliisipäällikkö
  4. "Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä
  5. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  6. Liiketilaansa laajentavassa Järvisen pyörä ja urheilu -liikkeessä sähköpyörien kysyntä räjähti koronapandemian aikana kasvuun – "Myynti on lisääntynyt merkittävästi"
  7. THL: Suomessa todettu 33 uutta koronavirustartuntaa, kuolleiden määrä kasvoi neljällä
  8. Lakkiaisten ja lukukauden päättäjäisten juhlinta sujui Lahdessa maltillisesti – "Ehkä rajoitukset jonkin verran rauhoittavat"
  9. Lukijalta: Lahden kuninkaalliset Branta Von Leucopsikset
  10. Sunnuntaina on Katja Melkon mahdollisuus kirjoittaa historiaa – suomalaiset naisravivalmentajat ovat nousseet kohti Ruotsin kärkeä
  11. Koronamaskihuijauksista mustan pörssin kauppaan – Rikollisten kekseliäisyys on ennenkin kukkinut kriisiaikoina
  12. "Haluan, että leipomukseni maistuvat parhailta ikinä" – Koronakriisi sai kotileipurit villeiksi, ja nyt leivonnan asiantuntija kertoo syyn
  13. Biojätekokeiluun tullut satoja hakemuksia Päijät-Hämeessä – "Paljon positiivista kaikua"
  14. "Riskinä ovat rasitusvammat" – Salmelan kesässä esittäytyvä Eliya Zweygberg luo tavallisista metalliverkoista ainutlaatuista eläintaidetta
  15. Pyhä-Häkki vie kulkijan suomaisemiin ja vanhan metsän keskelle – metsäsopulikin viihtyy kansallispuistossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.