Lahti haki jälleen Euroopan vihreäksi pääkaupungiksi – sanooko kolmas kerta toden

Lahden kaupunki pyrkii taas vihreäksi kaupungiksi. Katja Luoma

Heidi Asplund

Lahti on jättänyt hakemuksensa Euroopan vihreä pääkaupunki 2021 -kilpailuun. Kilpailu on Euroopan unionin järjestämä ja se arvioi kaupunkien kunnianhimoisuutta ympäristöasioiden toteuttamisessa.

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa vertaillaan kaupunkien kestävän kehityksen toimintaa ja tulevaisuuden tavoitteita 12 osa-alueella. Lisäksi kaupungit voivat esitellä omia hyviä käytäntöjään. Lahti arvioi, että työ Vesijärven kunnostamiseksi ja paikallisen kiertotalouden edistämiseksi sekä esimerkiksi kestävän liikkumisen edistäminen ovat kaupungin vahvuuksia kisassa.

Lahden esimerkkeinä ovat muun muassa jatkuva yleiskaavatyö, hulevesien käsittelyä tehostava hanke Ranta-Kartanossa sekä Hennalassa ja CitiCAP - kaupunkilaisen henkilökohtainen päästökauppa. Lisäksi Lahti suunnittelee palveluja ja ratkaisuja, jotka mahdollistavat hiilineutraalin elämäntavan. Tätä kokeillaan tuhannen kaupunkilaisen kanssa juuri vuonna 2021.

Lahdessa on meneillään mittava energiakäännös, jolla leikataan merkittävä osa alueen kasvihuonekaasupäästöistä sekä luodaan uusia työpaikkoja paikalliseen biotalouteen. Merkittävin muutos tapahtuu syksyllä 2019, kun Kymijärvi III -biolämpölaitos valmistuu ja päästöttömän bioenergian tuotanto alkaa.

Lahti Energia luopuu kivihiilen käytöstä vuonna 2020, jolloin kaukolämpö tuotetaan kierrätyspolttoaineella ja vastuullisesti tuotetulla biopolttoaineella. Samaan aikaan myös Lahti Energian tuottama sähkö muuttuu lähes kokonaan päästöttömäksi. Vuoteen 2020 mennessä energiantuotannon hiilidioksidipäästöt vähenevät 20 prosenttiin vuoden 1990 tasosta.

Euroopan vihreä pääkaupunki -kilpailuun osallistuu vuosittain 10–20 eurooppalaista, yli 100 000 asukkaan kaupunkia. Loppukilpailuun valitaan 3–5 kaupunkia.

Finaalissa kaupungit esittelevät toiminta- ja viestintäsuunnitelmansa tapahtumavuodelle. Lahti on pääsyt finaaliin jo kahtena vuotena peräkkäin.

Voittajille on luvassa 350 000 euron palkintoraha. Voittaja julkistetaan touko–kesäkuussa 2019.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Suomessa on todettu koronavirustartunta työikäisellä suomalaisella naisella – potilas hoidossa Husissa
  2. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  3. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista
  4. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  5. Orimattila ottaa käyttöön palvelusetelin yksityisiin päiväkoteihin – yksityinen toimija voi pyytää lisämaksua, jos tarjolla on lisäpalveluita
  6. Helsinki-Vantaalla ulosmarssi – merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteeseen
  7. Pääseekö lahtelainen Teatteri Vanha Juko vihdoin nauttimaan valtionosuuksista?
  8. Uudenkylän asevarikon räjähdyksen syy jäi mysteeriksi – heinolalaisnaisen digitoima kaitafilmi paljastaa karut tuhot, jotka monet muistavat
  9. Uudella Temptation Island -kaudella mukana lahtelainen pariskunta
  10. Lahden kaupunginorkesterin soittaja voitti KKO:ssa riidan vakuutusyhtiötä vastaan
  11. Syyttäjä vaatii Jari Sillanpäälle 8–9 kuukauden ehdollista vankeutta
  12. Iltalehti: Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kihlautui
  13. Näppis: Onko järkeä pitää Salpausselän kisat korona-viruksen aikana, lähes lumettomassa Lahdessa?
  14. Ikäihmisten joukko muutti Nastolassa tuliteriin tiloihin - "Me ollaan niin ylpeitä tästä talosta"
  15. Kirja-arvio: Lahtelaisen Tero Seppäsen esikoisromaanissa näkyy kirjoittajan tausta poliisina ja syyttäjänä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.