Veikko Salo rakensi haloista talon - "Vaikeinta oli se, että pelkäsin valkotakkisten tulevan hakemaan hoitoon"

Veikko Salo on rakentanut erikoisen talon Padasjoella. Talo on kasattu koivuhaloista, joista on tehty talon puiset osat lattiaa lukuun ottamatta.

Seinät ovat puolimetristä halkoa ja kuisti hiukan lyhyempää hellapuuta. Kaikkiaan taloon on kulunut puuta noin 25 kuutiota.

Salo tarkentaa, että talosta ei voi puhua, vaan halkopinosta. Pino nyt vaan on aseteltu talon muotoon, eikä sitä ole tehty asuttavaksi.

– Talo se ei ole, sillä siihen tarvittaisiin lupa. Sitä taas ei ole määritelty missään, mihin muotoon halot pitää asetella, puhelimitse tavoitettu padasjokinen nauraa.

Huonekalutkin itse tehtyjä

Salo on rakentanut talon muotoon aseteltua halkopinoaan noin kaksi kuukautta. Talon mieleen tuova halkopino on ulkoapäin valmis, mutta sisältä se on vielä keskeneräinen. Kolme kertaa viiden metrin kokoinen pohja muodostuu yhdestä huoneesta, jonne mahtuu sisälle. Lattia on vaneria, jonka päälle Salo liimaa pystyssä olevista haloista sahattuja kiekkoja vanhan ajan pajatyyliä tavoitellen.

– Eihän se sovi, että halkotalossa näkyisi vaneria, Salo toteaa.

Ja jotta teemassa pysytään, niin huone toki kalustetaan Salon itse tekemillä puuhuonekaluilla: pöllejä istuimiksi, koivulohkoista pöytä ja haloista sänky, jossa halkopinojen kasaaja voi ottaa nokkaunet.

Talo on kasattu ruuvien avulla, joita koko komeuteen on kulunut 15 kiloa. Pelkästään oveen niitä meni yli kaksi kiloa.

Työkaluina Salolla on ollut moottorisaha, kirves ja ruuvinväännin. Niiden käyttö tai mikään muukaan rakentamiseen liittyvä ei hänen mukaansa ollut vaikeinta halkotalon kasaamisessa.

– Vaikeinta oli se, että pelkäsin valkotakkisten tulevan hakemaan hoitoon, Salo hekottaa.

Idea tuli kalj... kahvitellessa

Salo on aiemminkin pinonnut halkoja erilaisiin asetelmiin, mutta talopino on miehen mukaan ollut ehdottomasti suurin hänen hankkeistaan.

– Talon pinoamiseen päätin ryhtyä, kun istuin naapurin kanssa kalj.. tai siis kahvilla, Salo selvittää ideaansa.

Halkojen erilaisesta pinoamisesta Salo innostui ensimmäisen kerran jo lähes 20 vuotta sitten, kun hän kasasi ystäviensä kanssa 10 metriä korkean puukartion.

Viime vuonna Salo teki muun muassa halkopinon, joka oli aseteltu Suomen lipun muotoon ja omien 70-vuotispäiviensä kunniaksi pinotun omakuva, joka miehen mukaan muistutti kuitenkin lopulta enemmän Angry Birdsiä kuin miestä itseään.

Suomen lippu ja muutkin erikoiset halkopinot Salo on kuitenkin jo myynyt polttopuiksi. Tällä erää Taulun teollisuusalueella, jossa Salo pinojaan kasaa, on vain talon muotoon aseteltu pino. Sen eteen mies kertoo nähneensä niin paljon vaivaa, ettei sitä hänen mukaansa ihan heti polteta.

Uusi idea muhii

Salo kertoo puiden menneen hänellä ikään kuin veriin, sillä hän on liikkunut metsissä pienestä lähtien ja tehnyt pitkän uran metsäalalla ennen eläköitymistään.

Toisenlaisenkin selityksen Salo löytää halkojen pinoamiselleen.

– Kylähulluutta se on, hän naurahtaa.

Talon muotoisen halkopinon tekeminen on ollut tähän mennessä paljon kovempi urakka kuin Salo ennakoi. Pinoamisintoa se ei kuitenkaan ole tappanut. Ensi kevääksi on jo naapurin kanssa kahvitellessa suunniteltu jotain uutta, mutta ideaansa Salo ei vielä paljasta.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut