Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Saara Aalto ja muut huippunimet vetivät juhlijat liikkeelle Helsingissä

Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuoden avajaiset vetivät Helsingin Kansalaistorin täyteen väkeä, kun juhlijat kerääntyivät kuuntelemaan Saara Aaltoa ja muita eturivin musiikkitähtiä.

Helsingin poliisin mukaan Suomi 100 -avajaistilaisuuteen ja Töölönlahden ilotulitusta seuraamaan saapui keskiyöllä arviolta 100 000 ihmistä.

Kansalaistorilla ja Töölönlahdella järjestettävään juhlaan odotettiinkin ennätysyleisöä. Aiemmin poliisin arvioi, että paikalle olisi tulossa 60 000 ihmistä, kun perinteinen juhlapaikka Senaatintori on kerännyt enimmillään noin 35 000 ihmistä. Massiivisen väkimäärän takia Mannerheimintie suljettiin suurelta osin autoliikenteeltä.

Uudenvuoden juhlinta on alkanut eri puolilla maata rauhallisissa merkeissä. Etelässä aattoa vietetään ennätysmäisen lauhassa säässä, mutta juhlijat eivät ole tästä riehaantuneet normaalia enempää.

Poliisin Turun johtokeskuksen mukaan muita häiriöitä ole ollut kuin että raketteja oli paikoin alettu ampua jo ennen kello 18:aa.

Pohjoisessa alkuilta on sujunut ilman merkittäviä häiriöitä. Poliisin Oulun johtokeskuksesta arvioitiin, että juhlintaa on voinut hillitä kova tuuli ja liukas keli. Pohjois-Suomessa sää on selvästi etelää kylmempää.

Kuiva ja vuodenaikaan nähden lämmin sää olivat omiaan lisäämään väentungosta torilla, jonne oli rakennettu massiivinen, lähes jääkiekkokaukalon laajuinen esiintymislava. Isolle lavalle oli tarvetta, sillä Robinin esiintymistä oli tulossa siivittämään alkavan juhlavuoden mukaisesti sadan tanssijan joukko.

Musiikkiesitysten ohella oli puolenyön aikaan suuri ilotulitus Töölönlahdella.

Tarja Sarjomaa oli tullut Saksan Heidelbergistä saakka Helsinkiin juhlistamaan satavuotisjuhlan avajaisia. Sarjomaa ja hänen ystävänsä tulivat hyvissä ajoin ennen shown alkamista lavan edustalle saadakseen hyvät paikat. Heitä veti Kansalaistorille ennen muuta Saara Aalto.

– Hän tekee persoonallaan niin loistavaa pr:ää Suomelle maailmalla, Sarjomaa perusteli.

"Stoppi eriarvoistumiselle"

Poliisin mukaan juhlinta sujui suuresta väkimäärästä hyvin.

- Tapahtuma-alueella noudatettiin hyvin ilotulitteiden käyttökieltoa. Muualta kaupungilta poliisi otti haltuun jonkin verran erilaisia ilotulitteita ja räjähteitä, toteaa yleisjohtaja, ylikomisario Jussi-Pekka Lämsä.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) osallistui juhlavuoden avajaisiin Kansalaistorilla. Sipilä oli innoissaan juhlavuoden laajasta ja monipuolisesta ohjelmasta.

– Meillä on hieno juhlavuosi alkamassa. Toivottavasti juhlavuotta pystytään viettämään teeman mukaisesti yhdessä ja tiivistämään yhteenkuuluvaisuuden tunnetta tämän vuoden aikana, Sipilä sanoi toimittajille.

Sipilää huolettaa erityisesti pitkään jatkunut eriarvoistumiskehitys Suomessa.

– Nyt juhlavuonna on erityisesti kiinnitettävä huomioita siihen, että kaikki suomalaiset pysyvät mukana.