Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lahdessa Launeen Prismassa syttyi tulipalo: tavaratalo evakuoitiin ja saatiin tunnin päästä jälleen auki

Lahdessa Launeen Prismassa syttyi tulipalo keskiviikkona aamupäivällä. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen Ajokadulle ennen kello yhtätoista. Paikalle lähti toistakymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.

Palo sijaitsi ulkona, Prisman katolla olevassa aurinkosähköjärjestelmässä. Järjestelmän laitteisiin kuuluva turvakytkinasema oli vikaantunut ja sytyttänyt palon. Palanut alue on noin neljä kertaa neljä metriä.

– Puolet turvakytkinrasioista ja kaapelia näytti palaneen. Varsinaiset aurinkopaneelit eivät näyttäneet vaurioituneen palossa, kertoo Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Harri Paukkunen.

Palo saatiin sammumaan nopeasti, eikä se edennyt syvemmälle kattorakenteisiin. Osa laitteiden kaapeleista vaurioitui.

Prisma tyhjennettiin asiakkaista palon takia.

Tilanne oli ohi puoliltapäivin, ja tavaratalo saatiin jälleen normaalisti auki.

Pelastuslaitoksen palontutkinta tutkii palon syttymissyytä.

Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Vormisto Prisman palosta: Ohikulkija havaitsi savunhajua ja riensi kertomaan asiasta vahtimestarille, joka teki hälytyksen

Aurinkopaneelit ovat ongelma pelastustilanteissa - tulipaloihin joudutaan miettimään uutta sammutustaktiikkaa

Launeen Prisman palopaikalla toistakymmentä pelastuslaitoksen yksikköä

Juttua muokattu 15.4. kello 12.31: päivitetty tiedot palopaikasta. Päivitetty kauttaaltaan 15.4. kello 15.38.