Stora Enson Heinolan Flutingtehtaalla varaudutaan lomautuksiin

Heinolan Flutingtehdas varautuu lomauttamaan koko henkilöstönsä. Anna-Kaisa Kallio

Stora Enson Heinolan Flutingtehdas varautuu tuotannollisiin muutoksiin ja koko henkilöstönsä tilapäiseen lomauttamiseen tarvittaessa korkeintaan 90 päivän ajaksi kuluvan vuoden aikana.

Myös kunnossapitoyhtiö Efora aloittaa samansisältöiset neuvottelut Heinolan tulosyksikössä. Mahdolliset lomautukset voisivat toteutua useassa osassa.

– Kyseessä on ennakkovarautuminen koronaviruksen aiheuttamille epävarmuuksille liiketoiminnassa. Mitään lomautuspäätöksiä ei ole tehty. Koronapandemia voi johtaa siihen, että tehtaidemme henkilöstöä sairastuu laajasti tai joutuu karanteeniin. Voi olla ettemme saa riittävästi raaka-aineita tai logistista kalustoa toimituksiamme varten, jolloin normaali tuotanto ei ole mahdollista. Kysynnässä voi myös tapahtua äkillisiä muutoksia, sanoo Heinolan tehtaan johtaja Katja Metsäranta.

Yhteistoimintalain mukainen neuvotteluesitys on annettu Heinolan Flutingtehtaan sekä Eforan kaikille henkilöstöryhmille. Neuvottelut käynnistetään 21. huhtikuuta. Neuvottelujen kesto on minimissään viisi päivää.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut