Keravanjoella kelluttiin jälleen kaljojen kanssa – huomenna siivotaan

Tänä vuonna kaljakellunnan jälkeiselle päivälle on järjestetty siivoustalkoot. LEHTIKUVA / LINDA MANNER

STT

Keravanjoella Uudellamaalla pidettiin tänään kaljakellunta, johon poliisin arvion mukaan otti osaa parituhatta ihmistä. Määrä on jotakuinkin edellisvuosien tasolla.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan tapahtuma sujui rauhallisesti.

Ensi kertaa vuonna 1997 järjestetyn tapahtuman vuosittaisena ongelmana on ollut roskaaminen. Tänä vuonna kaljakellunnan jälkeiselle päivälle on järjestetty siivoustalkoot. Tapahtuman nettisivuilla muistutetaan kellunnan siivousvastuun olevan kellujilla eikä Vantaan tai Helsingin kaupungilla.

– Mitä useampi osallistuu siivoustalkoisiin, sitä parempi, mutta sotkun ennaltaehkäisy on vielä tärkeämpää, nettisivuilla todetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maskit ovat paikoin lopussa Lahdessa, täydennystä luvassa lähipäivinä – "Kertakäyttöisten suusuojien saatavuus on tällä hetkellä taattu"
  2. Lahden torilla kotimaisen mustikan hinta on laskenut edellisvuodesta – katso, miten Lahti sijoittui neljän kaupungin hintavertailussa
  3. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  4. Kaavoittajan mukaan Lahdessa sijaitsevan Tapanilakodin yksikön toiminta on asemakaavan vastaista – Kädenväännön toinen osapuoli on kannellut viranomaistoiminnasta
  5. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20 – koronatestien näytteenottopisteet ruuhkautuneet
  6. Hiroshimasta ja Nagasakista 75 vuotta, kynttilät syttyvät Lahdessa ja Vääksyssä
  7. Lukijalta: Katkaisuhoitoon pääsee Päijät-Hämeessä nopeasti, kuntoutukseen voi olla viive
  8. Henkka ja Kivimutka punoivat suunnitelmiaan vajassa Kerinkalliolla – oikeanmuotoista leipää haettiin kiireellä kaupasta elokuvan kuvauksissa
  9. Näppis: Henna on kieltämättä radan varressa mutta ennen kaikkea moottoritien melussa. Nelostien jyrinä yötä päivää. Käykää kuuntelemassa.
  10. Vili Uuskallion näkökulma: Yhtymän johto onnistui, mutta sitten Lahti veti maton alta
  11. Henkilöauto suistui tieltä Kärkölässä
  12. Lukijalta: Miksi en kannata sote-yhteisyritystä?
  13. United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"
  14. Ihmismassa täytti Lahden markkinat, turvavälit unohtuivat vilskeessä
  15. Yllättävä trendi paljastui peruskoulun ysiluokkalaisten päättötodistuksista – nyt tutkitaan, saavatko oppilaat liian hyviä numeroita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.