Legendaarinen Anttilanmäen baari vaihtaa omistajaa

Anttilanmäen baarissa pidettiin viime vuonna Anttilanmäen kirjan julkistustilaisuus. Leevi Vähälä

Heidi Asplund

26 vuotta Lahden Kerintiellä toiminut Anttilanmäen baari on vaihtamassa omistajaa. Eeva Lane on luotsannut baaria kuusi vuotta miehensä kanssa, mutta joulukuun alussa pariskunta luovuttaa baariin seuraavalle omistajalle.

– Meillä on ihan muita suunnitelmia loppuelämän varalle, Lane toteaa salaperäisesti.

Lane kertoo, että lopettamispäätöstä on mietitty jo jonkin aikaa. Kun Lane kertoi baarin vakioasiakkaille päätöksestä, ei jatkajaa ollut vielä tiedossa.

– He olivat tosi paniikissa, mutta kun he saivat kuulla, että joulukuussa tulee uusi jatkaja, kaikki oli ihan hyvin.

Lane ei halua vielä paljastaa, kuka uusi omistaja on. Tämä aikoo kuitenkin tehdä pientä remonttia Anttilanmäen baarissa. Muun muassa tiski uudistetaan, ja oluen toimittaja vaihtuu. Ovet suljetaan joulukuussa kuitenkin vain viikoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.